torstai 22. syyskuuta 2016

Yliopistolla puhutaan kummista kokemuksista

Etäopiskelu on mukavaa.
Ah tätä nykyteknologian ihanuutta, kun erilaisiin seminaareihin ja konferensseihin pääsee osallistumaan omalta kotisohvalta käsin! Yliopistoelämä on ollut mulle viimeiset vuodet kaukainen muisto vain enkä ole juurikaan seurannut (lääketieteellistä keskustelua lukuunottamatta), mitä siinä maailmassa tapahtuu, mutta nyt sähköpostiini kolahti kutsu osallistua johonkin kiinnostavan kuuloiseen konferenssiin ja kävin uteliaisuudesta vilkaisemassa, että mikähän tapahtuma on kyseessä ja miksi mulle tulee asiasta meiliä. Konferenssin kotisivua lueskellessani tajusin, että sen järjestäjänä toimii tutkimusprojekti, jota johtaa pitkään fanittamani kulttuuriantropologi Marja-Liisa Honkasalo, ja mieleeni palautui hyvin hämärä muistikuva siitä, että taisin tosiaan jossain vaiheessa liittyä kyseisen projektin sähköpostilistalle... Mihinkään monipäiväiseen konferenssiin matkustamiseen ei olisi nyt ollut rahaa tai energiaa, mutta uutisen paras puoli mun kannaltani oli se, että pääpuhujien puheenvuorot striimattaisiin suorina lähetyksinä netissä myös etäosallistujien katsottaviksi ja kuunneltaviksi. Count me in!

Konferenssin nimi on "Wild or Domesticated? Uncanny in historical and contemporary perspectives to mind" ja se päättyy tänään, 22.9.2016. Konferenssi koostuu kolmen pääpuhujan esityksestä sekä työpajoista. Turun yliopiston sivuilla konferenssin antia summataan seuraavasti:

"Mitä ajatella demoneista, Jumalan kanssa puhumisesta tai vainajien kohtaamisesta? Miksi joissakin paikoissa väitetään kummittelevan? Miltä kumman, yliluonnolliseksi tulkitun läsnäolo tuntuu? Mitä tällaiset kokemukset kertovat ihmismielestä? Missä kulkee normaalin ja patologiseksi tulkittavan välinen raja? Mielikuvat toisista todellisuuksista ja ihmisten mahdollisuuksista kontaktiin niiden kanssa ovat vaihdelleet aikakaudesta ja kulttuurista toiseen.

Moderni länsimainen yhteiskunta antaa arkitodellisuudesta eroaville kokemisen tavoille vain vähän arvoa ja tilaa. Ne eivät ole kuitenkaan kadonneet vaan niiden näkyvyys on viime vuosikymmeninä lisääntynyt. Konferenssissa eri alojen kuten antropologian, psykoanalyysin ja filosofian asiantuntijat tarkastelevat kummiksi miellettyjä kokemuksia mielen ja kulttuurin näkökulmista.
Konferenssissa on kolme keynote-puhujaa, joiden luennot ovat ilmaisia ja avoinna yleisölle:

  • Stanfordin yliopiston professori Tanya Luhrmann on kansainvälisesti tunnettu antropologi, jonka luennon aiheina ovat Jumalan sekä äänten kuuleminen eri kulttuureissa ja kuinka kulttuuriset käsitykset ihmismielestä vaikuttavat siihen.
  • Helsingin yliopiston emeritusprofessori Simo Knuuttila sukeltaa yliluonnollisen historiaan tarkastelemalla demoneita ja kummia kokemuksia antiikissa ja keskiajalla galenoslaisen lääketieteen ja hellenistisen luonnonfilosofian valossa.
  • Chilen katolisen yliopiston apulaisprofessori Diana Espírito Santo on tehnyt etnografista tutkimusta afro-amerikkalaisista uskonnoista ja luennoi siitä, miten erilaiset tavat jäsentää maailmaa ja ihmisen paikkaa siinä vaikuttavat uskomusten ja kokemusten rakentumiseen."

Konferenssin järjestää Suomen Antropologinen Seura sekä Suomen Akatemia rahoittama Mieli ja toinen -tutkimusprojekti.

Mua kiinnostavat tämä tutkimusprojekti ja konferenssi erityisesti siksi, että niissä haastetaan rationalistinen ja dualistinen käsitys ihmisestä ja mielestä tuomalla tarkastelun keskiöön ilmiöitä, jotka tekevät käsityksen keinotekoisuuden ja kulttuurisidonnaisuuden näkyväksi. Samalla valtasuhteiden kautta marginalisoiduista asioista ja kokemuksista tulee tärkeitä ja tutkimisen arvoisia niiden omilla ehdoilla eikä vain jonain "patologisina" poikkeamina normeista. Ihmiskäsitystä viedään ruumiillisempaan ja sosiaalisempaan suuntaan. Mun vanha rakkauteni ruumiinfenomenologiaan, rajatapausten penkomiseen sekä feministisen tutkimuksen tekoon herää, kun luen tästä projektista.

Esityksistä kuuntelin kaksi, Tanya Luhrmannin sekä Diana Esperito Santosin luennot. Jälkimmäisen esitys oli liian nopea ja korkealentoinen sekä liikaa vieraita termejä sisältävä, jotta olisin saanut siitä irti paljoakaan, mutta Tanya Luhrmannin ajatuksista sain paremmin kopin. Jos enää ikinä koskaan milloinkaan tulen palaamaan tavalla tai toisella tämän tyyppisen tutkimuksen tekemisen pariin, niin näiden kahden tutkijan ajatuksia tulen kaivelemaan lisää. On hauskaa ja jännää huomata, että näistä jutuista kiinnostunut tutkijanmieleni ei sittenkään ole kuollut - ehkäpä se on kaiken tämän sairastelukokemukseni ja kaiken siihen liittyvän myötä jopa vahvistunut? Siinä mulle mietittävää, kun lähden pikku hiljaa kelailemaan elämää sairastumisen kriisin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti