maanantai 24. lokakuuta 2016

Vaatekaappien siivousta

Olen lueskellut satunnaisesti joitain lifestyle-tyylisiä blogeja, joissa siivotaan vaatekaappeja ja päivitetään vaatekokoelmaa omaa tyyliä vastaavaksi. Mietin, että minkähänlainen päivitys mun vaatekaapinsiivousoperaatiostasi ja "tyylistäni" syntyisi... Paikkaamista odottavia villasukkia riittää jonoksi ja kaappi täyttyy kolmea eri kokoa edustavista peruspaidoista, mustista neuletakeista ja farkuista sekä paremmat päivänsä nähneistä kotitunikoista, legginseistä ja verkkareista. Tyylini perustavana punaisena lankana on sisällyttää vaatekaappiin edes joitain sopivan kokoisia ja yhteen sopivia vaatekappaleita, joissa näytän riittävän siistiltä ja "normaalilta" kehdatakseni käydä niissä lääkärissä, kaupassa ja satunnaisesti kylässä tai vaikka jossain museossa. Näinä päätoimisen kotoilun ja lääkityksistä ja sairastelusta johtuvien painonvaihteluiden vuosina tilanne on nyt mennyt tähän eikä ole ollut syytä, kiinnostusta tai rahaa panostaa ulkonäköön tai oman tyylin miettimiseen.

Kertoo ehkä toipumisesta ja varovaisesta suuntautumisesta kohti jaettua sosiaalista maailmaa, että oma ulkonäkö on alkanut taas hieman kiinnostaa. Tein vaatekaapeilleni inventaarion ja jaottelin kaappien sisällön roskikseen meneviin, kirppikselle meneviin, vähän liian pieniin mutta muuten pidettäviin sekä pidettäviin ja sopivan kokoisiin vaatteisiin. Aiemmin liian isoista, säilyttämistäni vaatteista osa olikin nyt pienen painon nousun myötä taas pidettäviä ja pääsivät kellarista takaisin vaatekaappiini. Elämä olisi aika paljon yksinkertaisempaa, jos paino pysyttelisi suurin piirtein samoissa lukemissa eikä seilaisi sinne tänne, mutta todellisuus on nyt tämä enkä tee enää sitä virhettä, että hävittäisin heti kokonaan kaikki väärän kokoiset, mutta muuten ok:t vaatteet. Kaappitilaa tämä kolmen koon systeemi kyllä vie!

Edes pieni satsaus omaan ulkonäköön ja siihen, että itsellä on mukava olla omassa nahassaan ja vaatteissaan, on kyllä satsaus omaan psyykkiseen hyvinvointiin. Mulla on hyvä olla, kun päälläni on vaatteet, jotka ovat sopivan kokoiset ja riittävän hyvin istuvat sekä mun väriseni ja tyyliseni siinä mielessä, että voin tavallaan unohtaa ne ja olla sosiaalisissa kanssakäymisissä mukavasti oma itseni. Tällä hetkellä mun on mukava olla neutraaleissa, ajattomissa perusvaatteissa, joissa sulaudun joukkoon. Ehkä kun on joutunut elämässä monessakin mielessä marginaaliin ja poikkeavan rooliin, tekee ihmisten kanssa asioidessaan mieli vain "olla normaali", kuulua joukkoon.

Saa nähdä, millaisen tyyli- ja identiteettikriisin saan aikaiseksi, jos tästä tuottavaksi yhteiskunnan jäseneksi vielä kuntoudun ja oman paikkani löydän. Näiden pohdintojen aika ei ole kuitenkaan vielä. Nyt istun vielä kotona venähtäneissä, kissan kynsien rei'ittämissä kotivaatteissani ja bongailen alemyynneistä vitosen peruspuseroita ja keskitän energiani tällä hetkellä olennaiseen eli kuntoutumiseen ja lääketieteen opintoihin. 

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Pekka Hyysalosta ja toivosta

Katsoin toissapäivänä Yle Areenasta viime viikon Docventuresin, jossa dokkarina näytettiin Pekka Hyysalon tarinan kertova New Run. On se Pekka ihan uskomaton sälli - ei voi kuin ihailla sitä elämäniloa ja asennetta, jolla hän suhtautuu vammautumiseensa ja sen jälkeiseen elämäänsä. Hän ei jää tuijottamaan niitä ovia, jotka vammautumisen myötä sulkeutuvat, vaan keskittyy kaikkeen siihen, mikä on hänelle yhä mahdollista, kunhan vain jaksaa tehdä tarpeeksi töitä. Pekka on päättänyt "olla takaisin" siihen mennessä, kun täyttää 30 vuotta. Hän ei tule enää olemaan se kilpaurheilija. joka hänestä piti tulla - se ovi on sulkeutunut - mutta muuten maailma tuntuu olevan avoin. Kyllä hän silti rajoitteensa tuntee, esim. haaveet lääkärin urastakin hän on matkan varrella haudannut. Hän hakee ja rakentaa itsestään sitä "parasta versiota", joka on onnettomuuden aiheuttaman vammautumisen jälkeen hänelle mahdollinen; hän on päättänyt itse vaikuttaa aktiivisesti omaan elämäänsä ja kuntoutumiseensa eikä ole jäänyt kumartelemaan niitä ennusteita, joita hänelle on annettu. Lääkärithän ennustivat Hyysalon jäävän vuotepotilaaksi, johon ei välttämättä voisi enää koskaan saada mitään merkityksellistä kontaktia, mutta mies itse näytti närhen munat tuolle ennusteelle. Pekka Hyysalon tarinassa korostuu uskomattoman positiivisuuden, päättäväisyyden, rohkeuden ja aktiivisuuden lisäksi myös perheen ja muun tukiverkoston tavattoman tärkeä rooli kuntoutumisen tukijana. Yksin näin nopea ja hieno toipuminen ei olisi ollut mahdollista.

Positiivisuus, luottamus tulevaisuuteen, aktiivisuus, sosiaalinen tuki - nämä ovat niitä tekijöitä, jotka poimin Hyysalon tarinasta keskeisinä elementteinä ja jotka ovat vieneet Hyysalon kuntoutumista vauhdilla eteenpäin.

Ylen nettisivuilla viime viikolla julkaistussa, Docventuresiin liittyvässä artikkelissa käsiteltiin kysymystä siitä, miksi yksi selviää, mutta toinen ei, äärimmäisistä vastoinkäymisistä. Asiaa käsiteltiin sisun käsitteen avulla. Sisun psykologiset elementit ovat seuraavat:

1. Toivo: jos ihmisellä on pienikin toivon pilkahdus sisällään, kaikki toiminta on mahdollista. Toivo voi olla vaikka tunne siitä, että omilla toimilla on merkitystä (=autonomia eli tunne siitä, että ihminen on vapaa päättämään itse tekemisistään).
2. Mindset: se, mitä uskomme pystyvämme tekemään, vaikuttaa siihen, mitä pystymme tekemään. Tässä myös sosiaalisella kontekstilla on merkittävä rooli: uskovatko lähimmäiset ja ympäristö siihen, että pystyn?
3. Resilienssi: kyky pompata takaisin vastoinkäymisestä. Tämä on opittavissa oleva ominaisuus.
4. Optimismi: kun tulevaisuuden näkee valoisana, niin silloin myös tekee tekoja, jotka toisintavat positiivista elämänasennetta, ja näin positiiviset teot ruokkivat itse itseään.
5. Framing: miten asioita ja tilanteita merkityksellistetään. Merkityksellistetäänkö tilanne lamauttavana katastrofina vai otetaanko se haasteena? 
Lisäksi artikkelissa korostetaan vielä kohdassa kaksi esiin tulevaa asiaa eli sosiaalisen tuen valtavan suurta merkitystä.

Kun mietin omaa sairastamistaivaltani, niin tärkeimpiä jaksamista auttaneita tekijöitä on ollut usko omaan kykyyn vaikuttaa asioihin ja sitä kautta toivo parempaan kuntoon tulemisesta. Kun olen itse jaksanut ponnistella, hoitaa itseäni ja ottaa asioista selvää, on olo parantunut ja itseluottamus sekä usko tulevaan kohentunut entisestään. Toipumisesta on tullut haaste, josta aion selvitä. Takapakkeja on tullut, mutta ne eivät ole olleet maailmanloppu, koska eteenpäin menemistä on kuitenkin tapahtunut koko ajan. Se, mikä omalla kohdallani on ollut puutteellista, on sosiaalinen tuki. Kun sairastaa sairautta, jolla ei ole nimeä, joutuu monien ihmisten ja myös lääkäreiden silmissä todistusvelvollisen paikalle, todistelemaan sitä että on todella sairas ja avun tarpeessa. Joillekin se, ettei ole varmaa diagnoosia, tarkoittaa sitä, ettei ole sairas ollenkaan. Että on kuvitellut tai keksinyt sairauden, saadakseen itselleen joitain sairaille tarkoitettuja etuisuuksia. Välillä on tuntunut siltä, että olen onnistunut kuntoutumaan näinkin hyvään kuntoon huolimatta osasta ihmisiä ympärilläni. En puhu nyt kaikista lähimmistä ihmisistäni - läheisin perheeni on pääasiassa tukenut minua kyllä, mutta paljon paskaa on tullut niskaan myös sellaisilta lähipiiriin kuuluvilta ihmisiltä, joilta olisi odottanut parempaa. Mitä lääkäreihin tulee, niin heidän pitäisi olla tietoisia toivon ja luottamuksen suuresta merkityksestä paranemisprosessin edistäjänä, mutta kaikki heistä eivät tunnu tätä tajunneen. Nyt saan onnekseni työskennellä pääasiassa sellaisten lääkäreiden kanssa, jotka suhtautuvat muhun ja mun tilanteeseeni tsempaten ja uskoen parempaan. He eivät ehkä ole herättelemässä aktiivisesti toivoa, mutta suhtautuvat positiivisesti mun toiveikkuuteeni ja ehdotuksiini siitä, miten ehkä voitaisiin jatkossa edetä. Työskentelevät mun kanssani tiiminä mun paranemiseni eteen. Pitää olla tyytyväinen tähän tilanteeseen. 

Vielä kun oppisi olemaan kuten Pekka ja nauttimaan jokaisesta päivästä ja hetkestä, jo nyt matkalla kohti sitä parempaa terveyttä.

torstai 13. lokakuuta 2016

3 asiaa


Arki täyttyy kaikenlaisesta sälästä ja tuntuu, että kaiken sen keskellä oma minä ja kosketus omaan itseen katoaa jonnekin. Mun tekisi hirveästi mieli tehdä asioita, joiden kautta saan taas tuon yhteyden itseeni ja siihen, kuka olen, mutta arki imee rajalliset voimat sen verran tehokkaasti, että se "oma aika" menee usein sohvalla maatessa ja jotain hömppää läpäriltä passiivisesti töllöttäessä. Kirjoittaminen on mulle niitä parhaita keinoja ottaa selvää siitä, mitä ajattelen ja koen, mutta väsyneenä kirjoittamisen aloittaminenkin tuntuu hankalalta. Kirjoitusideoita on, mutta kun niitä pitäisi lähteä toteuttamaan, tuntuu aivojen tilalla olevan kattilallinen kaurapuuroa. Silti tekee mieli kirjoittaa - ja siksi nappasin idean blogihaasteesta Idan blogista, potkiakseni itseni kirjoittamaan ja pohdiskelemaan edes jotain

3 asiaa, joista pidän
  • Ihmisten väliset kohtaamiset, joihin tullaan molemmin puolin aistit ja mieli avoimena, uteliaalla ja oppimishaluisella asenteella. 
  • Hyvän mielen ruoka, joka on maukasta ja joka on valmistettu tuoreista, terveellisistä ja puhtaista raaka-aineista. 
  • Veden äärellä oleminen. Vesi on elementti, joka rauhoittaa. 
 3 asiaa, joista en pidä
  • Maailmassa tällä hetkellä vellova turvattomuus ja epävarmuus. 
  • Lääketieteen kyvyttömyys ymmärtää ja hoitaa ihmistä kokonaisuutena, mikä tarkoittaa sitä, että se on aika lailla kyvytön ymmärtämään ja hoitamaan kroonisia sairauksia. 
  • Läheisten sairasteleminen. 
3 asiaa, joita tein viikonloppuna 
  • Nukuin pois univelkoja. 
  • Söin hyvää, kunnolla tulista noutokebabia. 
  • Opiskelin stafylokokkeja. 
3 asiaa, jotka osaan 
  • Osaan hakea tietoa ja suhtautua siihen kriittisesti. 
  • Osaan innostua!
  • Osaan pitää puoleni. 
3 asiaa, joita en osaa
  • En osaa tuntea oloani mukavaksi ja olla luonteva isommassa vieraiden ihmisten joukossa. 
  • En osaa small talkia.
  • En osaa ottaa kehuja vastaan.
3 asiaa, jotka haluaisin osata
  • Haluaisin osata ajaa autoa (mulla on ajokortti, mutta en ole ajanut yli vuosikymmeneen). 
  • Haluaisin osata olla sosiaalisempi. 
  • Haluaisin osata luottaa ihmisiin ja siihen, että elämä kantaa. 
3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä
  • Pitäisi viedä kesäkengät ja -takit talvlsäilöön ja tuoda talvikengät ja -takit naulakkoon kesävaatteiden tilalle. 
  • Pitäisi opiskella lääketiedettä, jotta osaa kysyä oikeita kysymyksiä seuraavalla lääkärireissulla
  • Pitäisi tehdä muutama kattilallinen omenasosetta vielä, kun omenoita on. 
3 asiaa, joista stressaan 
  • Toimeentulo: miten tulen taas taloudellisesti toimeen vuoden vaihteen jälkeen. 
  • Terveys: saanko lääkäreiltä apua, jotta diagnoosini selviää ja jotta saan oikeaa hoitoa, jolla tulen niin hyvään kuntoon, että voin tehdä niitä asioita, joita elämässäni haluan tehdä. 
  • Tulevaisuus: mitä minun olikaan tarkoitus tehdä tässä elämässä ja vieläkö vanhat suunnitelmat ovat ajankohtaisia vai pitääkö niitä jotenkin muokata? 
3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan
  • Musiikki, josta tykkään. 
  • Veden äärellä hiljaisuudessa vietetty aika. 
  • Piikkimatto. 
3 asiaa, joista puhun usein
  • Ruoka.
  • Terveys.
  • Kissat. 
3 asiaa, jotka puen mielelläni päälleni
  • Kumisaappaat. 
  • Villasukat. 
  • Tunikat.  
3 asiaa, joita en pue päälleni
  • Jakkupuku.
  • Korkeat piikkikorot.
  • Hempeät pastellivärit. 
3 asiaa, jotka haluaisin hankkia
  • Ruskea, ajaton ja tarpeeksi iso loppuelämän nahkaolkalaukku.
  • Lisää kaappeja yläkertaan, jotta kengille, takeille ja laukuille löytyisi paikkansa eikä imurinkaan tarvitsisi maata keskellä olohuoneen lattiaa. 
  • Uusi, laadukas joogamatto. 
3 asiaa, joista unelmoin 
  • Parempi terveys läheisille ja itselle. 
  • Riittävästi rahaa ja voimia talon remontin loppuun viemiseen. 
  • Jokin pieni lomareissu tai muu irtiotto arjesta. 
3 asiaa, joita pelkään 
  • Pelkään, että elämäni jää terveyskamppailujen takia elämättä. 
  • Pelkään rakkaimpieni kuolemaa. 
  • Pelkään katkeroitumisen mahdollisuutta. 
3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa
  • Toivon, että b12-piikitys tuo taas mukavasti uutta virtaa. 
  • Toivon, että pitkään kipuilleen läheisen kipujen syyt selviävät ja ovat hoidettavissa.     
  • Toivon, että osaan ottaa aikaa asioille, jotka auttavat mua saamaan taas kosketuksen itseeni ja siihen, kuka mä olen ja kuka musta on tullut.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Löydöksen kliininen merkitys epävarma - eli merkityksetön?

Kirjoittelin aiemmin sairaalareissustani, jolla musta otettiin tähystysleikkauksella tulehdusnestenäyte, josta tutkittiin erinäisiä bakteereita ja viruksia, tarkoituksena selvitellä syytä mun sairastelulleni. Näin tulokset OmaKannasta vajaa pari viikkoa sitten: mitään oireitani selittävää ei tutkimuksissa ollut lääkärin mielestä selvinnyt. Samalla viljelyissä oli kuitenkin löytynyt eräs bakteeri, mutta koska löydös oli labran tyyppien mielestä "kliiniseltä merkitykseltään epävarma", oli lääkärin johtopäätös se, että merkitykseltään epävarman löydöksen arvo on nolla eikä löydös anna aihetta minkäänlaisille jatkotutkimuksille.

Ja mä olin että mitä häh? Mulle tehtiin nukutuksessa leikkaus, joka ei ole mitenkään riskitön, jotta voitaisiin selvittää, löytyykö mun vuosikausia kestäneelle sairastelulleni, johon liittyy vakavampiakin piirteitä, syy; ja leikkauksessa saaduista näytteistä löytyi bakteeri, mutta koska ei ole selvää, miten se liittyy tautikokonaisuuteeni, niin päätetään sivuuttaa tämä löydös kokonaan. Tässä lääkärilogiikassa yksi kohta jää nyt suuresti ihmetyttämään: miksi ihmeessä potilaille teetetään erilaisia toimenpiteitä ja testejä, jos niissä saaduista tuloksista ei olla kiinnostuneita? Soitin vielä oikein polillekin ja haastattelin hoitajaa siitä, että eikö kukaan nyt todellakaan ole tekemässä tämän löydöksen suhteen mitään, ja valitettavasti olin ymmärtänyt ihan oikein. Leikkauksen jälkitarkastus on kyllä tulossa vajaan kuukauden kuluttua, joten silloin pääsen tenttaamaan lääkäriä lisää tästä aiheesta. Ilman mun omaa aktiivisuuttani mitään ei tule löydöksen lisäselvitysten suhteen kuitenkaan tapahtumaan.

Onneksi on ihana, avulias Dr. Google, joka auttaa aina. Tiedustelin tohtori Googlelta, että mikäs tämä tällainen ontelostani löytynyt bakteeri onkaan, ja tohtori tiesi kertoa, että kyseessä on ihmisen iholta peräisin oleva stafylokokkibakteeri, joka periaatteessa ei ole haitallinen, mutta joka väärään paikkaan joutuessaan ja ihmisillä, joiden immuunipuolustus on heikentynyt, voi aiheuttaa isojakin ongelmia. Esitin Googlelle täsmäkysymyksiä tämän bakteerin suhteesta mun keskeisiin oireisiini ja tadaa, yhteyksiä löytyi vaikka ja kuinka! Tuo bakteeri saattaisi hyvinkin olla se tätä sairastelukokonaisuuttani yhdistävä tekijä. Miten voi olla, että lääkäri ei tätä näe? Vai onko hän edes vaivautunut miettimään löydöksen merkitystä kokonaisuuden kannalta - vai onko vain ottanut labran lausunnon annettuna? Lääkärin hommahan on käsittääkseni nimenomaan tulkita testituloksia!

Monta iltaa on tullut nyt aiheesta Tri Googlea konsultoitua ja keskustelut jatkuvat. Lääkärin vastaanotolle marssin sitten pinkka muistiinpanoja ja PubMedista tulostettuja artikkeleja kainalossani keskustelemaan siitä, mikä tuon löydöksen mahdollinen merkitys on ja mitä sen suhteen pitää, jos jotain pitää, tehdä. Joskus vähän ihmettelen, että miksi ihmeessä mun, potilaan ja lääketieteen kannalta katsottuna maallikon, pitää tehdä duunit, joista lääkäreille maksetaan isoja rahoja. Mutta, tällaista tämä pitkäaikaissairaan ja diagnoositta sairastavan ihmisen elämä on.  

Syyskuu kuvina

Lämmintä ja aurinkoista. Päivät ovat kesäisen lämpimiä - illan tullen kuitenkin huomaa, ettei ole kesä enää.

Karvakakarat ovat järjestäneet yöllä omatoimisen maistelumenun...

Tänä vuonna itse kasvatettua persiljaa riittää vähän pakkaseenkin.

Terveisiä naapurista! Vaihtarina vietiin naapurille karhunvatukoita. Vaihdantatalous on ihan parasta.

Missäs muodossa tänään syötäisiin lehtikaalta? Kalepuskat nimittäin rehottavat ja odottavat harvennusta - ja on sitä tullutkin syötyä. Tällä kertaa wokattuna oman pihan omenoiden ja itse kasvatetun punakaalin kanssa. Niin hyvää, ja omavaraisuusastekin on kohdillaan.
Sairaalassakin tuli piipahdettua toimenpiteen verran. Tämä oli mun ensimmäinen nukutukseni ja hiukan oli jännää. Hyvin kaikki kuitenkin sujui. 

Kaikenlaista kummallista härpäkettä oli ilmestynyt mun kehooni sillä aikaa kun nukuin.

Heräämisen jälkeen mulle tuotiin raakapuuroa, joka oli kuin kotona tehtyä. Ja niinhän se olikin, mun itse kotona tekemääni! Onneksi otin eväät - firma olisi tarjonnut tuohon aikaan päivästä maidottomalle ja viljattomallekin vain jäätelöä, jogurttia tai mehukeittoa.

Sai siellä sairaalassa ruokaakin. Viljaton ja maidoton ateria oli yllättävän hyvä ja täyttävä. Kotona en söisi montaakaan juttua näistä, mutta laitosruoaksi ihan ok.

Ihanaa oli päästä taas omille ruoille. Lehtikaalin lisäksi jokapäiväisten ruoanlaittopohdintojen kohteena on kesäkurpitsa, jota meinaan riittää! Kesis-tomaatti-halloumi-basilikavuokaa on tullut tehtyä jo useamman kerran, helppoa herkkua. Vielä kun olisi käyttää oman maan tomaatteja, mutta ne ovat edelleen pieniä ja vihreitä.

Näitä kauniita syyspäiviä riittää. Oli mahtavaa saada heittää eka kevyt pyörälenkki leikkauksen jälkeen. Jaksoin yllättävän hyvin.

Olen onnekas. Saan asua ihan lähellä näin kauniita paikkoja.

On se syksy jo.

Piti lukea leikkauksen jälkeen jotain kevyttä, mutta tämä liimautui käteen. Kiinnostavia ja ehkä vähän provosoiviakin ajatuksia. Tähän palaan ehkä myöhemmin.

Päiväkahviseuraa pihaterassilla.

Aamukahvit mökkilaiturilla. Perinteinen karpalonhakureissu Päijät-Hämeeseen toteutui sittenkin.

Niitä oli paljon ja ne olivat isoja!

Mä rakastan suota. Ja karpaloita. Niin kauniitakin.

Ilta-aurinko ja ihana rauha.

Vähän turhan vilpakkaa jo uintia ajatellen.

Mieli lepää.

Mökkeillessä aamuöiset huussireissut usein venyvät. Näiden hetkien ohi ei voi vain kävellä. 

Aurinko nousee mökkijärvellä.

Aamupalaksi itse tehdystä omenasoseesta tehtyä chia-kookos-ompputuorepuuroa ja mökin pihalta poimittuja tuoreita puolukoita.

Lehtikaalta vaihteeksi näin. Toimii.

Suolla part II.

Perinteinen jääkaapin tyhjennys ennen mökiltä kotiin lähtöä. Kotiin ei lähdetä, ennen kuin kaikki ruoat on syöty!

Kantsuja ja kesäkurppaa, yet again. Näillä on herkuteltu jatkuvalla syötöllä heinäkuusta asti.

Kotona sitten se karpaloreissun vähemmän miellyttävä osuus.

Testattiin uusi, paikallinen nepalilaisravintola take awayna. Tilasin tulista lammasta. Ei ollut edes kunnolla mausteista. Riisikin oli mautonta ja salaatti kehnoa. Ei jatkoon.

Syksyn eka karjalanpaisti. Syksy on nyt virallisesti alkanut.

Lähes "kaiketon" brownie onnistui hyvin ja oli ihan mahdottoman hyvää.

Tummapaahtoisen, vasta jauhetun kahvin kanssa nautittuna, tietty.

Nautiskellaan aurinkoisista syyspäivistä.

Kaunotar.

On se iso.

Omppusose on my mind.

Mitenkäs laitetaan tänään lehtikaalta?

Hupsista....

Hukumme omppuihin.

Syksyn viimeisiä kukkijoita omalla pihalla ja kasvimaalla.

Minttu viihtyy mun kasvimaallani.

Korianterin siemenet ovat keräyskunnossa.

Syyskuun värejä.

Orvokit ovat vielä näin nätteinä.

Rakastan tätä vanhaa ruusupensasta! Lajiketta en tiedä.

Ei edes puolta kiloa.

Kahvi- ja tuumaustauko Aulangolla.

Aulanko.

I see hearts.