keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Loman tapaisesta, diagnooseista, turvallisuuden tunteesta ja horisonteista


Huomasin, että mulla on tässä nyt kuukauden verran lomaa reissuista terveyden- tai sairaanhoidon tyyppien pakeille (jos ei B12-vitamiinipiikitystä terveyskeskuksessa lasketa). Mä niin nautin! Aion tehdä asioita, joista saan hyvää mieltä ja joiden avulla saan samalla järjesteltyä ajatuksiani, jotka ovat jonkin verran sekaisin kaikesta kuluneen vuoden aikana tapahtuneesta. Kun uudet haasteet ovat taas heti vuoden vaihduttua vastassa, niin olen niitä toivottavasti vastaanottamassa positiivisin, selkein mielin ja paremmin voimin.

Suhtaudun alkuvuoden lääkärireissuihin sillä mentaliteetilla, että jos mulle tehtävien tutkimusten tulokset ovat positiivisia ja kertovat siitä, että paranemista on tapahtunut, niin se riittää mulle antamaan sen verran turvallisuuden tunnetta, että uskallan höllätä sairastamis-, diagnoosi- ja hoitokeskeisestä ajattelutapaani ja laajentaa horisonttiani elämään sairastamisen jälkeen. Jos hoidot ovat purreet ja tulehdus on paranemaan päin, tiedän olevani lopultakin oikealla tiellä hoitaessani tautiani infektiona enkä jonain muuna. Vointi on edelleen mitä on, mutta jos tulehdus on hellittämässä, tiedän voinninkin hiljalleen kohenevan, ja voin keskittyä hyvillä mielin hoitamaan niitä muita terveyteni puolia, jotka ovat kaikessa tässä hötäkässä ja vuosikausia jatkuneessa stressissä kärsineet. Samalla voimavaroja toivottavasti vapautuu "mitä musta pitikään tulla isona" -kysymyksen pohtimiseen.

Olen aiemminkin ollut samankaltaisessa tilanteessa kuin nyt, ajatellen että "jos uutiset ovat hyviä, niin mä voin hiljalleen jatkaa elämääni". Tämä tapahtui kuusi vuotta sitten ja silloin uutiset olivat hyviä. Ne poistivat sen pahimman uhkan, joka oli giljotiinin terän kaltaisena heilunut pääni yläpuolella jo lähes kahden vuoden ajan. Psyykkinen helpotus oli valtavan suuri. Se, että pahin ja kohtalokas vaihtoehto saatiin suljettua pois ei kuitenkaan poistanut sitä faktaa, että olin edelleen sairas ja vailla varmaa diagnoosia ja tarvitsin lääkäreiden apua saadakseni hoidettua itseni kuntoon. Itselläni ei ollut tuossa vaiheessa tietotaitoa ja voimia auttaa itse itseäni. Järkytys oli aika valtava, kun tajusin, että pienten paranemisen merkkien jälkeen ja pahimman vaihtoehdon poistuttua diagnoosilistalta lääkäreiden kiinnostus diagnoosini selvittämistä ja minua auttamista kohtaan alkoi lopahtaa! "Ymmärräthän, että sua on tutkittu jo aika paljon." Elimistössäni oli käynnissä vakava tulehdusprosessi, olin oireideni takia työkyvytön ja mulla oli päällä raskaat lääkitykset, joita olisi pitänyt hiljalleen jo niistä aiheutuvien isojen sivuvaikutustenkin takia purkaa pois, mutta ketään ei tuntunut enää kiinnostavan auttamiseni. Paitsi lopulta sitä yhtä lääkäriä, joka otti mut hoitoonsa, kun muut luistivat vastuistaan, ja joka on tänäkin päivänä rinnallani selvittämässä tätä terveyteni arvoitusta, joka yhä hakee ratkaisuaan.

Nyt tilanne on samankaltainen kuin kuusi vuotta sitten - ja samalla toisaalta hyvin toisenlainen. Tiedän, että jos saan hyviä uutisia, niin lääkärit katsovat minun pärjäävän pikku hiljaa omillani, ilman heidän apuaan. Heillä ei ehkä riitä kiinnostusta selvitellä ja hoitaa enää oireita, jotka ovat yhä jäljellä, ainakaan jos ne ovat jotenkin hankalasti todennettavia ja mitattavia. Onneksi osaan nykyään jo itse auttaa itseäni ja tukenani on myös funktionaalinen lääkäri, jonka kanssa teemme yhteistyötä ja yhdessä pähkäilemme asioita ja teemme erilaisia hoitokokeiluja. Ja olen myös varma, että se mut pelastanut, nykyinen hoitava lääkärini tekee parhaansa sen suhteen, että mahdollinen jatkohoitoni perusterveydenhuollossa etenee mahdollisimman mutkattomasti, mitä tulee esimerkiksi tiettyjen kiistanalaisten lääkitysteni jatkumisen suhteen. Kyllä mä pärjään.

On tietysti mahdollista, että tautitilanteeni ei olekaan parantunut, vaan mennään huonompaan suuntaan, ja siinä niitä haasteita sitten vasta eteen tuleekin, kun mietitään, miten lähdetään hoitamaan, varsinkin jos sitä diagnoosia ei edelleen saada aikaan. Tätä skenaariota mä en kuitenkaan halua vielä miettiä. Nyt keskityn positiiviseen ja nautin "lomasta"!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti