torstai 23. maaliskuuta 2017

Positiivinen yllätys: nyhtökaura



Menetin eilen nyhtökauraneitsyyteni. Siinä se nyhtispaketti odotti mua S-Marketin viileähyllyssä hieman ennen iltaseitsemää, kun maleksin kaupan hyllyjen välissä ja mietin, mitä laittaa kotiin päästyäni iltaruoaksi. Onko kuumin nyhtisbuumi mennyt jo ohi, kun sitä on saatavilla vielä illallakin? Aiemmin nyhtökauran hyllypaikka on aina ammottanut kaupassa kuin kaupassa tyhjyyttään, kun olen mennyt tilannetta tarkastamaan. Huhun mukaan hipsterit ovat jonottaneet kauppojen ulkopuolella jo ennen kauppojen avaamisaikaa päivinä, joina nyhtishyllyjä on ollut määrä täydentää. Nyt sinne hyllyyn jäikin vielä yksi paketti, kun en arvannut kahta kerralla ostaa, jos en tuotteesta vaikka tykkäisikään. Olisi vaan pitänyt ottaa se toinenkin paketti!

Nimittäin: nyhtökaura oli siinä määrin helppo, täyttävä, kohtuuhintainen ja hyvän makuinen raaka-aine, että kokkailenpa siitä mielelläni toistekin, jos vaan tuotetta kaupasta bongaan. Nyhtiksen kehittäjä Gold&Green valmistaa nettisivujensa mukaan tuotetta kolmen eri makuisena (nudena eli maustamattomana, tomaatilla sekä savupaprikalla ja lehtipersiljalla ryyditettynä, ja vielä limen lehdillä, seesaminsiemenillä ja inkiväärillä maustettuna) ja mulle sattui tuo viimeksi mainittu Aasia-versio, joka sopi mulle oikein hyvin, tykkäänhän muutenkin kokkailla aasialaishenkistä ruokaa. Nappasin reseptin  nyhtökaurapaketin etiketistä eli riisinuudeliwokilla mentiin, reseptiä syöjien makutottumuksiin hieman soveltaen (mieheni ei tykkää sienistä, joten siitakesienet vaihtuivat mungpavun ituihin).

Kokkailu oli helppoa ja nopeaa, nyhtökauralle kun riittää pelkkä lämmittäminen ja muutkin raaka-aineet olivat nopeasti kypsyvää sorttia. Täytyy myöntää, että mulla oli hienoisia ennakkoluuloja nyhtiksen makuun ja rakenteeseen liittyen, johtuen ehkä ei-niin-positiivisista tofukokemuksistani, mutta ainakin tämä maustettu versio oli erittäin positiivinen kokemus ja proteiinin rakennekin oli miellyttävä, sopivan mehevä ja pureskeltava. Mikä parasta, nyhtiksestä valmistettu ruoka piti pitkään nälkää. Kasvisruokien liiallinen keveys on ollut mulla usein syynä siihen, ettei niitä kasvisruokapäiviä tule kovin usein pidettyä.





Nyhtökaura valmistetaan kaurasta, härkäpavuista, herneproteiinista, vedestä, suolasta ja rypsiöljystä ja se valmistetaan myllyissä, joissa on voitu käsitellä gluteeniviljoja, eli täysin gluteeniton tuote nyhtis ei ole eikä se myöskään sovi esim. paleoruokavalioon. Itse kun olen viime aikoina siirtynyt täyspaleosta lähinnä lehmänmaidottomaan ja gluteenittomaan ruokavalioon eikä mulla ole keliakiaa, niin katson, että nyhtökauran käyttö silloin tällöin sopii hyvin ruokavaliooni. Tuote ei ole raskaasti prosessoitu, vaan se valmistetaan mekaanisesti käsittelemällä, sekoittamalla, hiertämällä ja kuumentamalla, ja raaka-aineet ovat vastuullisesti tuotettuja ja geenimuuntelusta vapaita, mikä on myöskin erinomainen asia.

Loistava keksintö siis kaikin puolin tämä nyhtis. Tyytyväinen kuluttaja kiittää ja lähtee lämmittämään annoksen eilistä nyhtiswokkia myöhäiseksi lounaaksi. 

Oman onneni nojassa


Teki mieli laittaa postaukseen kauniita kuvia, koska teksti tulee olemaan aika synkeää. Maaliskuu on nimittäin tähän asti kulunut sitä ajatusta sulatellessa, että olen nyt sairauteni kanssa omillani. Helmikuun lopun hoitopalaverissa lääkärit yhteistuumin pesivät kätensä sairauteni diagnosoimisesta ja hoitamisesta. Kaikki tehtävissä oleva on kuulemma tehty ja selvitettävissä oleva selvitetty, nyt kannattaa vaan opetella olemaan stressaamatta sairaudesta ja elämään jäljellä olevien oireiden kanssa. "Tsemppiä sulle!"

Käyty keskustelu oli kuin isku palleaan, sillä menin tapaamiseen optimistisin mielin, iloiten siitä toipumisesta, jota oloni ja testitulosteni perusteella oli tapahtunut, odottaen myös lääkäreiden iloitsevan positiivisesta muutoksesta kanssani ja olevan yhtä mieltä siitä, että hoidot purevat ja ovat siis lopultakin oikeat ja että tottakai niitä jatketaan, jotta saadaan mut kuntoon. Koska en kuitenkaan ollut parantunut saamallani antibioottihoidolla kokonaan, vaan tauti oli testienkin perusteella yhä jossain määrin aktiivinen, ja koska virallisen totuuden mukaan tämä oletettu infektio paranee kaikilla potilailla parin-kolmen viikon antibioottikuurilla, eivät lääkärit voineet tietenkään myöntää, että mun tautini voisi olla infektio, vaan vetivät sen kuuluisan "epäspesifi autoimmuunireaktio"- ja "immunologinen arpi"- kortin esiin. Olossa ja testituloksissa antibioottihoitojen jälkeen havaittu paraneminen oli lääkäreiden mukaan "satunnaisvaihtelua" ja "spontaania paranemista", ei onnistuneesta infektion hoidosta johtuvaa. Lääkärit kyllä myönsivät, että tulehdusprosessi on edelleen käynnissä, mutta siitä ei kuulemma kannata stressata eikä sille voi tehdä mitään...

KAMOON.

Koko reissu oli yksi iso huono vitsi, joka ei kyllä edelleenkään isommin naurata. Tiedän, että saamani hoidot purevat ja ovat oikeita ja että niitä täytyy jatkaa, mikäli haluan jatkaa toipumistani, mutta julkinen puoli ei näitä hoitoja anna, vaan jättää mut oman onneni varaan edellä kerrotuin perusteluin. Ehkä sitten taas hoitavat, kun sairauteni pahenee niin paljon, että tilanteeni muuttuu akuutiksi ja sairaalahoitoa vaativaksi, eikä mun kannata silloinkaan enää hakeutua julkiselle hoitoon, koska annettava hoito on todennäköisesti väärää, koska se perustuu väärälle diagnoosille. Olen todellakin omillani.

Ja koska sairaala lopettaa nyt tutkimukseni ja hoitoni, haluavat sairasteluni rahoittavat tahot tietysti kartoittaa jäljellä olevan työkykyni. Koska mulla ei ole käynnissä nyt mitään tutkimuksia tai hoitoja, vaan poden ainoastaan immunologisen reaktion jälkitilaa, olen rahoittajien mukaan erittäin suurella todennäköisyydellä terve eli työkykyinen. Tätä asiaa pääsen piakkoin ruotimaan kuntoutuslaitoksessa. Äkkiseltään voisi luulla, että kuntoutuslaitoksessa selvityksiä tekevät ihmiset olisivat kiinnostuneita siitä, että hyvin toimineet hoitoni on jätetty kesken ja että hoitojen keskeyttäminen heikentää mahdollisuuttani toipua täysin työkykyiseksi, mutta luulenpa, ettei heillä ole halua lähteä yliopistosairaalan erikoislääkäreiden näkemyksiä kyseenalaistamaan. Vain Käypä hoidon mukainen tapa parantua ja saavuttaa työkykyisyys on sellainen, joka on hyväksyttävä ja jolle saa taloudellista tukea. Jos haluaa parantaa itsensä "väärin", täytyy siihen hommata rahat sitten vaikka lottoamalla. Vahva veikkaukseni on, että ihan pian tulen löytämään itseni jostain työkokeilusta, mistä seuraa pahaa takapakkia, koska kuntoni ei sitä vielä kestä ja koska kaikki se energia, jonka tarvitsen terveyteni hoitamiseen, menee työkokeilusta selviämiseen. Sitten makaan taas sohvalla saikulla. En halua tätä. Haluan hoitaa itseni kuntoon ja jatkaa elämääni ja pystyä tekemään jossain vaiheessa ihan oikeita töitäkin.

En aio lääkäreideni tapaan tumput suorina odottaa taudin etenemistä, vaan hoidan jatkossa itse itseäni - pitäkää tunkkinne, ei tartte auttaa. Rahaa kuluu ja ajatus siitä stressaa kovasti, mutta vielä ainakin toistaiseksi selviän kuluista. Tulevaa en vielä suostu tämän enempää murehtimaan, nyt keskityn tähän hetkeen ja paranemiseen. Kuntoutusselvitykseen yritän mennä uteliain ja avoimin mielin, vaikka on pakko myöntää, että nettipalautteita näistä selvityksistä luettuani odotukseni eivät ole kovin korkealla (tiedän myös, että nettiin on helppoa suoltaa nimenomaan niitä negatiivisia ajatuksia, kun tyytyväiset asiakkaat ovat hiljaa). Mulla on toimeentulo selvä kesäkuun loppuun asti, aion panostaa nyt ainakin nämä jäljellä olevat kolmisen kuukautta täysillä toipumiseen ja itseni hoitamiseen.         


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kahvimylly, tuo arkeni ilostuttaja ja sulostuttaja


Elämän pieniä, suuria iloja on ehdottomasti hyvä, tuore, juuri pavuista jauhettu tummapaahtoinen kahvi kiireettömästi, kauramaidon kanssa nautittuna. Myönnän, että joinain iltoina nukkumaan mennessäni ajattelen jo odottaen aamua ihan vaan siksi, että tiedän saavani keittää aamulla taas hyvät kahvit! Tässä mielessä kahvimyllyn hankkiminen ei ehkä ollut se parhain idea, mun kun pitäisi terveyssyistä oikeastaan vähentää kahvin juontia... mutta en silti kadu hankintaani, kyllä elämässä pitää olla pieniä arkipäivän nautintoja.

Rakkauteni kahviin tosiaan kasvoi välittömästi kotiutettuani loppukesästä Anttilan loppuunmyynnistä kolmenkymmenen prosentin alennuksella myydyn Wilfan, jolla kahvipapuni jauhan. Mun rahatilanteessani kahvimyllyn hankinta ei todellakaan ollut ollut prioriteettilistalla korkealla, ihan hyvältä maistui se Löfbergsin valmiiksi jauhettu tumma suodatinkahvikin, mutta kun näin tuon Wilfan siellä Anttilan hyllyssä alelappu kyljessään, niin se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kesä oli mennyt enemmän tai vähemmän remontti- ja kotihommissa ja ilon ja loman kaipuu kaihersi mieltä ja mä ajattelin, että kun en päässyt kunnolla lomailemaankaan, niin ainakin voisin tehdä tulevasta arjestani vähän enemmän juhlaa. Niin sitten päädyin kotiuttamaan Wilfan meille ja voi miten siitä tykkäänkään!

Vaikka en blondi olekaan, niin kahvimyllyn käytön opetteleminen oli kuitenkin pienoinen haaste. Ohjekirja oli aika onneton ja Googlea täytyi konsultoida, ennen kuin ekat onnistuneet sumpit saatiin kaadettua kuppiin. Netistä löytyi YouTube-video, jossa joku onnellinen Wilfan omistaja käytti kahvipapujen määrän arvioimisen apuna keittiövaakaa, ja sillä metodilla mäkin lähdin kahvia keittämään. Viisi grammaa tummia papuja per kuppi jauhatusastevalitsin lähestulkoon Aeropressin kohdalle väännettynä tuottaa mun suuhuni makealta maistuvaa kahvia - hienommaksi jauhettu on liian kitkerää ja karkeammaksi jätetty taas turhan laihaa. Välillä tulee kokeiltua jotain vaaleampia erikoispapuja ja niiden kanssa pitää aina etsiä se kyseisille pavuille parhaiten sopiva jauhatus. Tumma kahvi on vaan kuitenkin niin se mun juttuni.






Voisin juoda hyvää kahvia pitkin päivää, mutta pyrin rajoittamaan kahvin nautiskelemisen kahteen aamukupilliseen sekä yhteen isoon mukilliseen iltapäivällä ja yleensä tässä onnistunkin. Kaupungilla ollessa tai kyläillessä kahvi on sitten usein sitä tiiliskivi-Juhlamokkaa tai KultaKatriinaa ja vaikka sitä joisi useamman kupillisenkin päivän aikana, niin illalla kotiin tullessa tekee mieli keittää vielä "kunnon" kahvit, koska tuntuu siltä, ettei kahvia olisi juonutkaan. En ole kuitenkaan mikään oikea kahvihifistelijä, joka innostuisi erilaisten papujen ja kahvinvalmistusmenetelmien testaamisesta, vaan peruspavuilla ja Moccamasterilla tässä mennään. Vastajauhetun kahvin tuoksu ja täyteläinen maku on vaan se juttu, joka tekee kahvista mulle nautinnon. Ja pienillä arjen nautinnoilla on iso merkitys varsinkin silloin, kun elämässä ilon aiheita ja nautintoja ei ole liikaa.