lauantai 27. toukokuuta 2017

Vihertää


  







Pienenpieni kotipihamme hyötypuutarhanpläntti kasvoi tänä vuonna parilla istutuslaatikolla. Kasvimaalle laitoin (19.5.) kokonaiset rivit pinaattia ja lehtikaalta siinä toivossa, että satoa riittäisi pakasteeseenkin asti. Salaattia istutin kolmea sorttia sekä lisäksi rucolaa. Viimekesäisistä yrteistä vain ruohosipuli oli talvehtinut, joten istutin lisäksi korianteria, tilliä, persiljaa ja timjamia. Persiljaa ja timjamia tuli sekä kasvimaalle että toiseen laatikkoon, mieluusti säilöisin näitäkin talven tarpeiksi. Toiseen laatikkoon aion istuttaa kaupan yrtti- ja salaattiruukkuja, jotta pääsemme keräämään saman tien satoa. Ainakin minttua ja basilikaa on tarkoitus persiljan, timjamin ja korianterin lisäksi laittaa.

Viikko on kulunut nyt istutusten tekemisistä ja ainakin pinaatti, lehtikaali ja rucola ovat jo itäneet. En malta odottaa, että pääsen vetämään taas lehtivihreäöverit! Ei mun tosin tarvitse odottaakaan, pihanurmi ja puut tursuavat kaikkea ihanaa villiä vihreää. Vuohenputkia, pihlajan silmuja ja ketunleipiä on tullut jo nautiskeltua ja eilen katselin kuusiaidan vieren pikku nokkosia sillä silmällä...

Tervetuloa kesä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti