keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Wanhoja autoja, jazzia ja piuhoja rinnassa

Olipahan ihanaa saada tänä aamuna nukkua niin pitkään kuin haluaa ja tarvitsee, väsymys ja univelka alkoivat jo toden teolla painaa kropassa. Viikonloppu oli harvinaisen aktiivinen ja täynnä tapahtumia ja viikonloppua seurasi heti maanantaiaamuna ennalta sovittu sairaalavisiitti. Ei ihme, että väsyttää - ja samalla iloitsen kuitenkin siitä, että pystyn jo jossain määrin toimimaan, vaikka menoja sattuisi peräkkäisille päiville. Vaikuttaa siltä, että uudet lääkkeeni alkavat pikku hiljaa auttaa!

Sateisen kesän keskellä aurinkoinen ja varsinkin sunnuntain osalta lähes helteinen viikonloppu ilahdutti, muuten ei olisi ehkä tullut näihin kesätapahtumiin mukaan lähdettyäkään. Lauantaiaamuna pakattiin autoon kylmälaukku, viltti ja matkagrilli ja hurautettiin kohti Jokioisten Minkiötä, jossa järjestettiin edelliskesänä hyväksi todetut wanhojen autojen ja pärrien harrastajien kesäbileet (Pistons Rumble) Rehtilän seuratalon kauniissa miljöössä. Saavuttiin paikalle alkuiltapäivästä ja tarkoitus oli käydä paikalla vain päiväseltään, mutta meininki oli sen verran kohdillaan, että päivälippu päivittyi alkuillasta iltalippuun ja kotiin päin lähdettiin ajelemaan vasta puolen yön aikoihin. Tavattiin vanhoja ja uusia tuttuja, ihailtiin hienoja vanhoja autoja ja pyöriä, grillatiin makkaraa minigrillillämme ja nautittiin virvokkeita sekä fiilisteltiin dj:n ja bändien soittamaa musiikkia. Rumble on tällä hetkellä ehkä hauskimpia ja kotoisimpia vanhojen autojen ja moottoripyörien harrastajien tapaamisia, jonka tiedän - tapahtuma on pienehkö ja näin just sopivan kokoinen ja ilmapiiri on reilu ja ystävällinen. Saatanpa saapua paikalle ensi kesänäkin.






 
Sunnuntaiaamuna kieltämättä väsytti, vaikka kiskoin unta lähes puolille päiville asti, mutta sää näytti sen verran upean kesäiseltä, että olihan se noustava suihkuun ja kahville ja pakattava jälleen piknikkassi, joka olalla suunnattiin miehen kanssa kohti läheistä linnanpuistoa, jossa järjestettiin vuotuinen LinnaJazzin puistokonsertti. Aurinko porotti siniseltä taivaalta niin, että jo lyhyen kävelymatkan aikana meinasi tulla huono olo, mutta onneksi löydettiin puistosta puun varjosta pienen vilttimme mentävä aukko, johon parkkeerasimme evästämään ja nauttimaan musiikista. Tämän vuoden bändeistä ehdoton suosikkimme oli entisen Stratovarius-miehen Lauri Porran Flyover Ensemble, joka jäi jälkikäteenkin kiinnostamaan sen verran, että meinaan kyllä etsiä Spotifysta lisää miehen ja yhtyeensä musiikkia.

 

Jotta elämä ei olisi pelkkää juhlaa ja punaviinin, mansikoiden ja kirsikoiden tuoksua, niin maanantaiaamuna kymmeneltä istuin sitten jo paikallisen keskussairaalan kliinisen neurofysiologian poliklinikalla hoitajan vastaanotolla asennuttamassa  rintaani lätkiä, joiden kautta seurattaisiin vuorokauden ajan sydämeni toimintaa (liittyen erääseen suvustamme löytyneeseen perinnölliseen ongelmaan, sydänoireitahan mulla ei onneksi ole). Maanantaipäivä ja sitä seuraava yö sekä aamu meni sitten piuhat rinnassa ja rekisteröintilaite rintsikoissa touhuillessa eli suomeksi sanottuna lähinnä lepäillessä, sillä enpä jaksanut aktiivisen viikonlopun päälle enää juuri mitään touhuta. Aika tylsää tulkittavaa tullee sydänfilmini olemaan, kun päivä meni enimmäkseen makoillessa. Olisi varmaan ollut ihan suotavaa saada seurantaan mukaan myös rasitusvaiheita, joissa syke nousee kunnolla ja pidemmäksi aikaa, mutta mun fyysisesti rasittavimmat jaksoni olivat kevyt kylppärin siivous sekä muutamat rappusten nousut ja kolmen minuutin pomppusessio trampoliinilla viime tingassa tiistaiaamuna ennen lätkien irrotusta. Jonkun pyörälenkin olisin jaksanut jo tiistaina heittää, mutta koska laite piti palauttaa tiistaina jo ennen aamukymmentä, niin lenkki jäi heittämättä. Tuloksia kuulen sitten vajaan kuukauden kuluttua mennessäni kardiologia tapaamaan.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti