tiistai 24. lokakuuta 2017

Kaaos ei ole kaverini

Siivoton, epämääräisten tavarakasojen kansoittama koti on mulle aika iso stressori. En ole ikinä ollut mikään siisteys- enkä siivousfriikki, mutta joku raja se on munkin kaaoksensietokyvylläni. Selkeästi siivoaminen ei kuitenkaan ole kovin korkealla sijalla mun prioriteettilistallani, koska koti ajautuu aina kaoottiseen tilaan, eikä asiaa auta mies, jolle esimerkiksi viikkosiivous on täysin outo käsite, tai kissat, joiden karvat ja tassujen mukana kulkeutuva hiekka valtaavat talon jokaisen sopen ennätysajassa siivouksen jälkeen. Lisäksi talomme remppa on edelleen puoliksi kesken, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että tavaroille on hyvin rajallisesti säilytyspaikkoja. Eipä siinä paljon huvita ryhtyä käyttämään rajallisia energioitaan viikkosiivoukseen, kun imurointia ja pölyjen pyyhintää edeltää kaiken maailman röykkiöiden raivaaminen eli suomeksi sanottuna röykkiöiden siirteleminen siivouksen edestä paikasta toiseen, koska paikkoja, mihin tavarat laittaa, ei vaan ole.

Koska kaaos kuitenkin stressaa, ja koska mun on löydettävä tapoja saada stressihormonitasoni laskemaan, ennen kuin kroppa hajoaa kokonaan, niin se mitä nyt tarttis kai tehdä, on hilata kodin siisteydestä huolehtimisasiaa vähän korkeammalle prioriteettilistalla. Talon remontti ei tule nyt lähiaikoina juuri edistymään, joten tavarat, joille ei ole paikkoja, tulevat edelleen elämään omaa elämäänsä, mutta se, mitä mä voin tässä tilanteessa tehdä, on turhien tavaroiden karsiminen - ja niitähän riittää. Kun tavaraa on sitten vähemmän, on siivoaminenkin helpompaa ja nopeampaa, minkä takia kynnys aloittaa siivoaminen laskee. Nykyään tulee siivottua yhtään paremmin vain silloin kun on ihan pakko eli esimerkiksi vieraiden tuloon valmistautuessa - eli aika harvoin, koska en jaksa vieraita kutsua, koska siivoaminen on liian iso homma.

Vaikka siivoaminen tuntuu ihan hemmetin tyhmältä ja turhalta ajan hukkaamiselta, tai juuri siksi, että se tuntuu siltä, mä meinaan nyt aikatauluttaa päiviini ympäri taloa kuljeskelevien ja röykkiöiksi kokoontuvien tavaroiden ja vaatteiden pienimuotoista karsimista, jotta talosta tulee mukavampi paikka elää, siivota ja olla sosiaalisempi. Aloittelin jo järkkäilemistä ja karsimista kirja- ja paperipinoista viime viikolla yrittäessäni saada kodin siihen kuosiin, että kehtaan päästää äitini, joka tuntuu olevan sitä mieltä, että kaoottinen koti on masennuksen merkki (heh!), luoksemme kyläilemään. Kirjahylly pitäisi käydä ihan kunnolla "sillä silmällä" läpi, minkä jälkeen kyytiä tulevat saamaan vaatepinot ja kenkäröykkiöt. Iso muovikassillinen vaatteita on jo lähdössä Fidaan, mutta se on vasta alkua. Nyt en vaatekaappeja karsiessani aio myöskään aiemmasta tavastani poiketen ryhtyä hilloamaan vaatteita kaapeissa tai kellarissa sillä ajatuksella, että "myyn nämä sitten jossain sopivassa saumassa kirpparilla". Paskat myyn, pari euroa jostain rätistä ei ole sen myynnin aiheuttaman vaivan ja hermojen kiristelyn arvoista ("av! yv! saisko mittoja? tinkaatko? vapautan!") - hyväntekeväisyyteen vaan. Jotain kalliimpia ja isompia juttuja saatan yrittää myydä tori.fi:ssä, rahalle olisi tietysti käyttöä, mutta muuten meinaan kyllä priorisoida omia käytettävissä oleviani energioitani myyntihommien sijaan ihan muihin, mielestäni tärkeämpiin juttuihin. Jos otan hommakseni käydä vaikka yhden hyllyn kirjahyllystä tai vaatekaapista läpi per päivä, niin eipä tuohon hommaan kovin montaa minuuttia päivässä mene ja homma tulee kokonaisuudessaankin hoidettua ihan kohtuullisessa ajassa. Ei huono diili, jos tämän pienen panostuksen seurauksena:

  • Stressitasoni laskevat ja alan voida paremmin. 
  • Muistan taas, mitä mielenrauha on.
  • Saan osallistua hyväntekeväisyyteen.
  • Pukeutuminen ei ole enää ahdistuksen aihe, kun kaapissa on vain päälle sopivia vaatteita.  
  • Koti on paikka, jossa on hyvä olla ja jossa ei rasitu polla. 
  • Haluan taas tavata useammin ihmisiä ja kutsua heitä kotiimme käymään.   

 Just do it.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti