perjantai 6. lokakuuta 2017

Kroonistuneen stressin kanssa tasapainoilusta


Olen viime päivinä miettinyt stressiä ja kaikkea sitä hallaa, mitä liiallinen ja purkamatta jäävä stressi elimistölle, aivoille ja ihmissuhteille tekeekään. Päädyin näihin pohdintoihin luettuani Bessel van der Kolkin kirjan Jäljet kehossa (josta on tarkoitus kirjoittaa jossain vaiheessa tarkemmin) ja ryhdyttyäni miettimään, miten voisin kirjan oppeja omassa elämässäni hyödyntää.

Stressi sinänsähän on tavallinen osa elämää, stressaavia elämäntilanteita ja tapahtumia ja niistä seuraavaa stressiä kukaan ei voi välttää, mutta ongelma stressistä tulee siinä kohtaa kun stressistä tulee kroonista stressireaktioiden jäädessä enemmän tai vähemmän pysyvästi päälle, kuten käy esimerkiksi käsittelemättömättä jääneiden traumojen kohdalla.

Päälle jäänyt stressi saa elimistössä ja aivoissa aikaiseksi ainakin seuraavia muutoksia: stressihormoni kortisolia tuotetaan liikaa, mikä tarkoittaa sitä, että elimistö on jatkuvassa taistelemis- tai pakenemisvalmiudessa - sympaattisen hermoston toiminta kiihtyy, pulssi ja verenpaine nousee, verensokeri nousee, lihakset jännittyvät, aistit terävöityvät, aivot keskittyvät arvioimaan asioita potentiaalisen vaaran havaitsemisen näkökulmasta. Koko elimistö ja aivot keskittyvät selviytymiseen, mikä tarkoittaa sitä, että elimistö on katabolisessa eli itseään hajottavassa tilanteessa - niihin prosesseihin, joilla terveyttä elimistössä rakennetaan, ei energiaa stressin aikana liikene. Stressin aikana elimistö on haavoittuvaisempi myös ulkoisille uhkille kuten bakteereille ja viruksille, koska stressi lamauttaa immuunijärjestelmän toimimasta tehokkaasti. Aivoissa aktivoituu erityisesti limbinen järjestelmä eli "eläimen aivot", jotka toimivat itsereflektion sijaan reagoimalla, otsalohkojen mahdollistaman korkeamman ajattelun vaimentuessa, mikä tarkoittaa sitä, että monimutkaisempi ajattelutoiminta käy kovan stressin aikana vaikeaksi, jollei mahdottomaksi.  

Toisin sanoen, päälle jäänyt stressi on erittäin haitallista terveydelle ja se saa myös aikaan erilaisia kognitiivisia ongelmia, sen lisäksi että elämä kutistuu stressaantuneella nykyhetkessä tapahtuvaksi selviytymiseksi. Jos elimistö on jatkuvasti stressireaktion vallassa, on paraneminen jo olemassa olevasta sairaudestakin, samoin kuin tulevaisuuden rakentaminen, enemmän tai vähemmän mahdotonta. Elimistön stressireaktiot olisi saatava keinolla millä hyvänsä katkaistua ja tämä tapahtuu ainakin etsimällä keinoja tasapainottaa autonomisen hermoston ja stressihormonien toimintaa. Tämä on ensimmäinen askel. Elimistön rauhoituttua on sitten mahdollista lähteä työstämään niitä varsinaisia syitä (kuten vaikkapa käsittelemättömät traumat), jotka stressireaktioita elämässä yllä pitävät ja ruokkivat.

Oma elämäntilanteeni on ollut viimeiset vuodet melkoisen stressaava sairastamisen ja kaiken siihen liittyvän takia eikä huomattavaa helpotusta tilanteeseen ole lähiaikoina näköpiirissä, eli stressin syihin en juuri nyt pysty suuremmin vaikuttamaan, mutta sen tiedän, että mun on hyvin tärkeää lähteä etsimään nyt tapoja rauhoittaa elimistöäni edes hetkittäin ja säännöllisesti sekä toisaalta eliminoida elämästäni sellaisia tekijöitä, jotka turhaan ruokkivat elimistöni stressireaktioita. Hoitamalla stressiä annan elimistölleni mahdollisuuden kääntää toimintaansa edes hiukan ja hetkittäin hajottavasta tilasta rakentavampaan tilaan, mikä auttaa elimistöäni taistelemaan sairauttani vastaan ja aivojani toimimaan paremmin.

Taistelun diagnoosista ja tutkimusten ja hoitojen saamisesta, mikä on hyvin stressaavaa, täytyy vastapainokseen saada riittävästi toimintaa, jossa stressiä ja jännityksiä puretaan. Tätä tasapainoa aion lähteä nyt aktiivisesti hakemaan.

Autonomisen hermoston toimintaa ja hormonitoimintaa voi tasapainottaa omatoimisesti ja ilman isoja rahallisia satsauksia ainakin seuraavin keinoin:

  • Lisäämällä kaikkea sellaista toimintaa, joka laskee kortisolitasoja ja rauhoittaa sympaattisen hermoston toimintaa sekä purkaa jännityksiä kehosta: hengitysharjoitukset, meditoiminen/tietoinen läsnäolo, rauhalliset kävelylenkit luonnossa, hyvät ihmissuhteet, käsillä asioiden tekeminen, värittäminen, valokuvaaminen, hyvän mielen jutuista kirjoittaminen, kauniin musiikin kuunteleminen, jooga, taiji, qigong, TRE, EFT.  
  • Välttämällä mahdollisuuksien mukaan kaikkea sellaista toimintaa, joka lisää stressihormonien tuotantoa, kiihdyttää sympaattisen hermoston toimintaa ja lisää jännityksiä kehossa. Se, mikä itse kutakin stressaa, on osin yksilöllistä, mutta omalla kohdallani tiedostan voivani vaikuttaa olooni positiivisesti karsimalla ainakin seuraavissa asioissa: kahvin ja sokerin kulutus, somettaminen, uutisten seuraaminen, ahdistavien elokuvien ja sarjojen katsominen, negatiiviset ihmissuhteet, kaoottinen koti, liian tekemisen haaliminen.  
Ongelmani on viime aikoina ollut se, että olen teorian tasolla tehnyt ihan hirveästi töitä sairaudestani toipumisen eteen hankkimalla tietoa terveyteen ja sairauteni hoitoon liittyvistä asioista, mutta konkreettiset toimet vointini kohentamiseksi ovat jääneet vähäisiksi. Nyt on aika muuttaa teoria käytännöiksi ja ryhtyä etsimään tietä takaisin omaan kehollisuuteeni. Ryhdyn elvyttämään meditaatio- ja joogaharrastustani aloittamalla lyhyistä viiden minuutin harjoituksista, patistan itseni ulos luontoon kameran kanssa, kaivan kaapista kesken jääneen sinisen neulepuseron ja teen sen loppuun, kuuntelen hyvän mielen musiikkia, tutustun TRE- ja EFT-harjoitteisiin, laitan kotia pienin teoin kuntoon, siivoan somefeedistä huonoa mieltä tuottavat päivitykset ja etsin ihmisiä ja yhteisöitä, jotka tukevat hyvinvointiani. 

Raportoin, miten käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti