torstai 26. lokakuuta 2017

Kymmenen vuotta

"Vietän" näinä päivinä eräänlaista kymmenvuotispäivää. Kymmenen vuotta sitten sairastuin hammasjuuritulehdukseen, joka muutti mun elämäni pysyvästi käynnistämällä sairausprosessin, joka teki musta, perusterveestä nuoresta naisesta, jolla oli elämä ja tulevaisuus edessään, kroonisesti sairaan ja vajaakuntoisen ihmisen. Hammasjuuritulehdukseen sairastuessani en tosin tiennyt, että se tulisi muuttamaan mun elämäni, olihan kyseessä vain tulehtunut (joskin ihan helvetillisen kivulias) hammas, joka voitaisiin hoitaa juurihoidolla kuntoon. Kovaa väsymystäkin oli ollut jo jonkin aikaa ennen hampaan oireilua, mutta laitoin sen opiskelustressin piikkiin. Kun toisesta silmästä alkoi sitten parin viikon sisään hammastulehduksen puhkeamisesta lähteä näkö heikkenemään, niin se soitteli jo vähän kelloja mielessäni, mutta kun silmälääkäri vakuutteli, että kyse olisi vain jostain harmittomasta virustulehduksesta silmässä, niin uskoin häntä. Kuumeilunkin, jota mulla alkoi olla enemmän tai vähemmän päivittäin, pistin sitten virustulehduksen piikkiin. Oireistani huolimatta yritin jatkaa elämääni, mutta huonolla menestyksellä, sillä uupumus alkoi olla ajoittain jo aika pahaa ja ajattelu takkuista.

Syyskuussa 2007 vähän väsytti.

Hammassärky-survival kit

Pistetään pistetään pilleriä poskeen

Valokuvaterapiaa ennen seuraavaa juurihoitokäyntiä

Meni useampi kuukausi, ennen kuin tajusin, että tässä on nyt jostain vakavasta kyse, minkä jälkeen hakeuduin uudelleen lääkäriin, missä tilanteeni vakavuutta ei edelleenkään tajuttu. Onneksi uskoin intuitiotani enkä tyytynyt lääkäreiden harrastamaan olkien kohautteluun, vaan vaadin päivystyslähetettä erikoissairaanhoitoon ja siellä silmäpolille. Silmäpolikäynnillä musta, perusterveestä ja "virustulehduksesta" kärsivästä ihmisestä, leivottiin sitten yhdellä käynnillä vakavasti ja todennäköisesti kroonisesti sairas potilas, jolle seuraavilla käynneillä lääkäristä riippuen lupailtiin erilaisia tautinimikkeitä tulevaisuudennäkymineen - hitaasti etevästä todennäköisestä invalidisoitumisesta aina nopeaan, vuoden-parin sisällä tapahtuvaan kuolemaan.

Koska tässä tätä nyt lähes kymmenen vuotta noiden tapahtumien jälkeen kirjoittelen, niin se tarkoittaa sitä, että lääkärit olivat jälleen (onneksi!) väärässä eivätkä ainakaan heidän pahimmat skenaarionsa olleet oikeita enkä ole ainakaan vielä pyörätuolissakaan. Tauti on kuitenkin haukannut ison palan näkökyvystäni ja aiheuttanut muunlaisia invalidisoivia oireita, joiden takia en kykene elämään normaalia elämää. Varmaa nimeä taudille ei ole edelleenkään keksitty eikä sairauttani näin ollen myöskään hoideta julkisella puolella enää oikein mitenkään. Yksityispuolelta olen vielä omalla rahalla saanut apua diagnoosin tekemiseen ja hoitoon.

Kymmenen vuotta kestäneen diagnoosin metsästämisen ja sairastamisen jälkeen alan olla melkoisen vakuuttunut siitä, että nämä puuhat ja maisemat, joissa kesää 2007 vietin ja joista alla olevat kuvat kertovat, liittyvät siihen, miksi sairastuin:

Lande-elämää maisemissa, joissa myös peurat viihtyvät.

Metsähommia.

Retki Hankoon ja Turun rannikolle.

Telttailua Turun rannikon tuntumassa.

Veneretki Kelventeelle, telttaillen.

Mökkeilyä vapaasti ulkoilevan, sängyssä nukkuvan kissan kanssa.

Retki Porkkalanniemeen.

Marjastusta.
   
Metsäretkiä.
Enpä yhtään ihmettelisi, jos tämän kymmenenvuotisen kärsimyksen takana olisi pienen pieni kahdeksanjalkainen, peurakyydillä ratsastava punkkipaholainen, joka on hypännyt jossain kohden kesäreissujani iholleni ja nauttinut maittavan veriaterian, levittäen samalla mukanaan kantamansa pahispöpöt verenkiertooni, josta ne ovat päässeet mellastamaan elimistössäni. Nämä sairaudet voivat olla tosi hankalia diagnosoida, koska käytössä olevat testit ovat epäluotettavia.

Punkit ovat hereillä pitkälle talveen ja heräävät varhain keväällä - sulana talvena eivät mene välttämättä lainkaan horrokseen. Muistetaan rakkaat ihmiset punkeilta suojautuminen ja punkkisyynit luonnossa liikkumisen jälkeen! Uskokaa mua, ette halua kokea samaa kuin mitä mä olen joutunut kokemaan.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti