torstai 8. helmikuuta 2018

Hei hei heittäytyminen, tervetuloa tasapainoinen arki

Savusuolaa-blogin Janican mainio kirjoitus elämän tasapainoon saattamisen vaatimuksen sadismista ja heittäytymisen kaipuusta sekä Annan kirjoitus ruokafilosofiastaan, jota määrittää rentous ja stressaamattomuus, saivat mut miettimään omaa suhdettani tasapainoon, heittäytymiseen ja ruokaan. Heittäytyminen ja asioiden tekeminen rennon spontaanisti: ne ovat asioita, joita myös itse kaipaan entisestä elämästäni. Vieläkin muistan niin hyvin, miltä tuntui uppoutua asioihin täysillä, itsensä unohtaen, havahtuen tuntien päästä huomaamaan, ettei ole muistanut innostukseltaan edes syödä tai käydä vessassa; tai miten ihanaa oli tuosta noin vaan lennosta hypätä milloin minkäkin mieliteon tai kreisin idean vietäväksi. Elämä oli vapaampaa ja se oli ihanaa!

Sairastumisen myötä heittäytymisen ja spontaaniuden tilalle on tullut suunnitelmallisuus ja laskelmoiminen ja vapaus on saanut uuden merkityksen. Asioiden ja tekemisten suunnitteleminen ja aikatauluttaminen sekä pitäytyminen tiukasti tietyissä päivittäisissä rutiineissa on mulle se väline, jonka avulla saan lunastettua itselleni energiaa tehdä asioita elämässäni ja nauttia elämästä. Jos en eläisi aika suunnitelmallista ja kurinalaista elämää, niin menettäisin vapauteni tehdä mitään muutakaan. Esimerkiksi tiukan ruokavalion noudattaminen mahdollistaa mulle paremman voinnin ja sitä kautta elämän, joka on muutakin kuin sängyssä makaamista. Tekemisten rajaaminen ja aikatauluttaminen niin, että pysyn tekemisissäni "rasitusikkunassani", mahdollistaa sen, että jaksan seuraavanakin päivänä selviytyä rutiineistani, joiden avulla pysyn tolpillani, ja tehdä jotain ekstraakin. Kahvilan vitriinissä nimeäni huutelevan leivoksen syömättä jättäminen, ex tempore -baarireissusta kieltäytyminen tai lepäämään meneminen kesken tekemisen flowta ovat pieni hinta siitä, että pystyn tekemään taas asioita elämässäni, mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettei mua koskaan harmita, että joudun jo tässä elämänvaiheessa luopumaan asioista, joista luopuminen kuuluisi vasta vanhuuteen. Joskus väsyn tähän tasapainoiluun ja annan mennä, vaikka tiedostan, että joudun maksamaan heittäytymisestäni raskaat verot. Nykyään asian tai tekemisen pitää olla mulle tosi tärkeä ja innostava, jotta haluan lähteä tietoisesti terveydelläni leikkimään ja takapakkia hakemaan. Koska tällainen säädelty elämä näyttäytyy spontaania heittäytymistä ja rentoa elämänasennetta arvostaville ihmisille varmaan vähän ankeana ja tylsänä, niin ihan hirveän usein eteeni ei nykyään edes tule tilanteita ja kutsuja, joiden kohdalla tarvitsisi jaksamisiaan ja energioidensa investoimisia punnita. Elämäni tärkeiden ihmisten tärkeiden asioiden ja elämäntapahtumien kohdalla mun ei tarvitse osallistumistani edes miettiä - tottakai he ja heidän juttunsa ovat panostukseni arvoisia enkä harmittele, vaikka joutuisin jaksamiseni ylittävästä aktiivisuudestani jälkikäteen veroja maksamaan.

Opettelen siis nauttimaan elämästä ja arjesta, joka on tasapainoilua, suunnittelemista, rajaamista ja priorisoimista, koska se on mun avaimeni vapauteen siinä muodossa, kun se on tämän elämän- ja terveystilanteen asettamissa rajoissa mahdollista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti