keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Sopivasti hörhö lauantai

Jaetut hetket ovat parhaita.
Alan lopulta olla toipunut viime viikon ohjelmasta, joka sisälsi harvinaisen runsaasti sosiaalista ja kodin ulkopuolista elämää. Maanantaina tein reissun Tampereelle toimiakseni läheiseni tukihenkilönä lääkärin vastaanotolla ja viikonloppuna oli ohjelmassa lapsuudenystäväni yökyläily meillä. Vietettiin varsin hauska ja aktiivinen lauantai, johon kuului kaikenlaista ohjelmaa - kuulumistenvaihto-osiota unohtamatta!

Lauantaimme käynnistyi äänikylvyllä, jonka mainoksen olin bongannut paikallisen kirjastomme ilmoitustaululta. Hehkutukseni helmikuisesta äänikylpykokemuksestani olivat vakuuttaneet ystäväni, joten hän innostui heti, kun kysyin häneltä, että ilmoittaisinko meidät sessioon. Olimme paikalla kymmentä minuuttia ennen tilaisuuden alkua nykimässä Joogakoulu Kajon lukittua ovea ja piti jo tarkistella kalenterista, että näinköhän olemme erehtyneet päivästä tai viikosta. Kohta paikalle kuitenkin kurvasi auto, josta hyppäsi ulos myöhässä oloaan pahoitteleva lierihattupäinen mies, joka paljastui äänikylvyn vetäjä Bastiaan Anthonie Baaijksi. Ajeli Hämeeseen Raaseporista ja oli arvioinut ajoajan vähän pieleen. No problem, sattuuhan sitä! Veimme ulkovaatteemme ja reppumme takahuoneeseen säilöön, teimme salin lattialle mukavat pedit joogamatoista, vilteistä ja tyynyistä ja kävimme makuulle odottelemaan session alkua. Toki alkufiilis kärsi verrattuna siihen äänikonserttiin, johon osallistuin kuukautta aiemmin ja jossa tila oli valmiiksi laitettuna odottamassa osallistujiaan, kauniin harmonisesti kynttilöin valaistuna ja suitsukkeiden tuoksun leijuessa ilmassa, patjojen ollessa levitettynä valmiiksi lattialle. Kun puitteet olivat kunnossa, niin osallistujana tunsin heti huoneeseen sisään astuessani astelevani sisään oikeanlaiseen tunnelmaan. Uskoisin, että Bastiaaninkin konserteissa tämä asia on tavallisesti mietittynä ja hoidossa.

Tilaisuutta ei ilmeisesti oltu mainostettu kovin aktiivisesti ainakaan sosiaalisessa mediassa, mistä johtuen osallistujajoukko jäi aika pieneksi. Meitä aikuisia osallistujia oli alle kymmenen ja lisäksi paikalla oli joukko lapsia, osa Bastiaanin omia, eli kyseessä oli koko perheen tapahtuma. Konsertin aikana oli lupa maata rauhassa patjalla tai liikkua ja tanssia, jos siltä tuntuu - pointtina oli nauttia ja rentoutua itselleen sopivimmalla tavalla. Itse kellahdin viltin alle, suljin silmäni ja vain olin. Kuulimme puolitoistatuntisen konsertin aikana ainakin didgeridoota, kahdenlaisia huiluja, maljoja ja joitain muitakin soittimia, joiden nimiä en muista. Mun oli aluksi hankalaa päästä tunnelmaan sisään, eikä vähiten siksi, että paikalla olevat lapset elivät konsertin aikana omaa elämäänsä, touhuten omia juttujaan ja säestäen soitinten ääniä omilla äänillään. En tiedä pitikö Bastiaan soitinten äänen voimakkuuden hiljaisemmalla tasolla lasten takia, mutta itse olisin kaivannut sitä, että äänet soivat kovempaa - nyt ainakin mun kohdallani jäi suurimman ajan äänikylvystä puuttumaan se aspekti, mistä nautin niin kovasti edellisen äänikylvyn kohdalla, eli tunne siitä, että soitinten äänet todella resonoivat omassa kehossani. Hetkittäin sain tämän tuntemuksen didgeridoon ja myös maljojen, jotka soivat harmillisen lyhyen aikaa, äänistä. Koin kyllä didgeridoon monotonisen, rytmikkään sointiäänen rentouttavana ja siitä olisin jaksanut nauttia vaikka kuinka pitkään, etenkin jos äänen voimakkuutta olisi saatu vähän nostettua. Kaikkiaan nautin kyllä konsertista ja loppuvaiheessa aloin jo mukavasti relatakin, mutta sellaiseen syvän rentoutumisen tilaan, mistä sain edellisessä äänikylvyssä nauttia, en missään vaiheessa päässyt. Olen tyytyväinen, että menin paikalle ja sain jakaa kokemuksen ystäväni kanssa, mutta voi olla, että tämä yksi kerta tätä äänikylpylajia riittää. Ystäväni oli kertomansa mukaan nukahtanut heti konsertin alussa didgeridoon ääneen, joten hänelle kokemus oli ollut selkeästi rentouttavampi kuin mulle. Häntä eivät olleet myöskään lasten äänet häirinneet, ehkä liittyen siihenkin, että hän on "lapsellisena" tottunut lasten ääniin eri tavoin kuin tällainen lapseton. Itse tällaisena keskittymisongelmaisena tulen jatkossa suosimaan aikuisille suunnattuja äänikylpyjä aina kun se vaan on mahdollista.

Äänikylvyn jälkeen meidän oli tarkoitus käydä tsekkaamassa Hemma-nimisen, gluteenittomiin kasvis- ja raakaruokiin erikoistuneen kahvilan lauantaibrunssi, mutta paikan päällä selvisikin, että ruoat eivät olekaan vegaanisia, kuten olin jostain syystä omassa päässäni kuvitellut, vaan niissä oli käytetty runsaasti mm. maitotuotteita, jotka eivät mun tulehdusta vähentävään ruokavaliooni sovi. Brunssini olisi jäänyt harmillisen suppeaksi, joten päätimme sitten suunnata tuttuun ja turvalliseen thaimaalaiseen ravintolaan, josta taatusti saa ruokaa, jota myös mä pystyn hyvillä mielin syömään. Hemmassa oltiin kyllä avuliaita, ystävällisiä ja halukkaita miettimään ruoille mulle sopivia vaihtoehtoja, mutta yhdessä todettiin, että soittelen sitten ensi kerralla etukäteen ennen tuloani, että voivat järjestää mullekin riittävän määrän sopivaa syötävää. Ruokavalioni on tällä hetkellä sen verran rajoittunut ja hankala, että on pieni ihme, jos jostain löytyy valmiina brunssi tai buffet, joka on suoraan mun tarpeisiini ja rajoituksiini sopiva. 

Se alkuperäinen syy ystäväni kyläilyyn juuri tänä kyseisenä lauantaina oli kuitenkin Aulanko Areenan CMX:n konsertti, johon olimme sopineet jo aikaa sitten menevämme. Olemme fanittaneet tätä kyseistä yhtyettä jo parinkymmenen vuoden ajan ja mielemme teki käydä katsastamassa, mitä yhtyeelle nyt kuuluu ja mikä on herrojen keikkakunto - sekä ihan vain viettää hauska ilta hyvän musiikin parissa ja hyvässä seurassa. Odotukset olivat siis suhteellisen korkealla, olihan vielä juuri vastikään Kulttuuritalolla järjestetty CMX:n konserttikin saanut varsin hyvät arvostelut. Kiertueen teemana oli lauluja kolmelta vuosikymmeneltä eli myös niitä helmiä menneiden vuosien varrelta oli runsaasti tiedossa.

Keikka oli ensimmäisemme Aulanko Areenalla ja oli pienehkö pettymys astua sisään keikkapaikalle, kun olimme kuvitelleet sen sijaitsevan Hotelli Aulangon yökerhon yhteydessä ja kun kyseessä olikin kylpylän yhteydessä sijaitseva, melkoisen kolkko ja kalsea parakin ja jumppasalin risteytys. Baaritiskin virkaa toimitti yhdelle seinälle sijoitettu pitkä pöytä ja wc-käynnit oli järjestetty niin, että naisille oli muutama vessa ja miehet pääsivät asioimaan tilan ulkopuolelle sijoitetuissa Bajamajoissa. Tilasta tuli mieleen sellainen vähän vielä karvalakimpi versio Tampereen Pakkahuoneesta, joskin suunnilleen yhtä heikolla äänentoistolla.

Noo mutta, eihän niillä keikkapaikan puitteilla (äänentoistoa lukuunottamatta) niin hirveän suurta merkitystä ole ainakaan mulle, jos vaan keikka muuten on onnistunut ja musiikki vie mukanaan. Tällä kertaa jäi kyllä kuitenkin se varsinainen keikkahurmoskin kokematta. Kun luin myöhemmin artikkelin, jossa kehuttiin tätä keikkaa ja CMX:n kovaa keikkakuntoa, niin mietin, että olimmeko todella samalla keikalla! Itse löysin itseni miettimästä kesken settiä, että enpä nyt tiedä kumpi on väsyneempää, yhtyeen soitanta vai paikalla olevan yleisön meininki. Homma ei tuntunut oikein lähtevän nousuun ja lentoon. Bändin vastaanotto oli vähän laimea ja se puolestaan tuntui heijastuvan bändiin, joka ei tuntunut innostuvan soittamisesta. Oli jotenkin innotonta eikä se varmasti kerro keikasta hyvää, että katselin salin seinällä olevaa kelloa useampaan otteeseen... Oli illassa toki hetkensä ja itsekin innostuin muutaman lempparibiisini kohdalla heilumaan ja hoilottelemaan mukana. Kaiken kaikkiaan tunsin kuitenkin keikan loputtua, että nyt on aika kiittää CMX:ää menneistä hienoista vuosista ja keikoista ja toivottaa kaikkea hyvää jatkossa, mun keikkani taitavat olla tämän bändin osalta kuitenkin nyt tässä.

Pienistä pettymyksistä huolimatta päivä oli kuitenkin just hyvä - sopiva sekoitus hörhöilyä, semihyvää ruokaa, livemusiikkia ja ystävyyttä. Parasta viikonlopussa oli ehdottomasti ystävän kanssa yhdessä vietetty aika ja asioiden tekeminen yhdessä. Miksi ihmeessä emme ole tavanneet viime vuosina useammin? Taas oli hauskaa huomata, miten juttu jatkui siitä, mihin se oli viimeksi jäänyt, kuten aina lapsuudenystävien kanssa tapahtuu, riippumatta siitä, kuinka pitkä aika edellisestä tapaamisesta on. Oli helppoa, luontevaa ja tuttua ja sai kokea tulevansa nähdyksi omana itsenään. Tämä tuntuu erityisen tärkeältä nykyisessä elämäntilanteessani, jossa nähdyksi tulemisen kokemuksia ei ole liikaa. Tällaisista ystävyyssuhteista täytyy pitää kiinni ja niille kannattaa ottaa aikaa ja energiaa! Ja niin teimmekin, seuraava yhteinen päivämäärä on jo kalenteriin merkittynä.

Iloinen ja kiitollinen olo.

Tähän tähdätään!
 (Kuvat: Unsplash.com) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti