perjantai 16. maaliskuuta 2018

Terveyden ja sairauden välisestä rajanvedosta


Sattui silmiini Ylen Akuutin sivuilta jo useamman vuoden vanha, mutta edelleen ajankohtainen artikkeli koskien terveyden ja sairauden välisen rajan vetoa ja erilaisten oireiden ja ilmiöiden sairaudeksi määrittelyä. Medikalisaatiosta puhutaan, kun ns. normaaliin elämään ja ihmisenä olemiseen kuuluvia asioita aletaan määritellä lääketieteelliseksi ongelmaksi, johon tulee olla jokin lääketieteellinen hoito tarjolla. Esimerkeiksi ilmiöistä, joiden medikalisoimisesta käydään keskustelua, artikkelissa nostetaan oireryväs, josta käytetään termiä yliaktiivinen virtsarakko sekä vanhuusiän liikkumattomuudesta johtuva lihaskato, jota lääketieteellistettäessä käytetään termiä sarkopenia.

Aihe on tosi tärkeä ja monisyinen ja siihen liittyy mun nähdäkseni kahdenlaisia toisiinsa liittyviä ongelmia, joista koululääketiede kärsii. Toisaalta lääketiede tekee ihmisistä sairaita medikalisoimalla "oireita", jotka eivät edes ole sairauden merkkejä eivätkä kaipaa diagnosoimista ja hoitamista lääkkein ja toimenpitein, mutta toisaalta taas voidaan missata vakavienkin sairauksien ensioireiden diagnosoiminen ja ne diagnosoidaan ja niihin puututaan lääketieteellisesti vasta, kun oireet ovat puhjenneet täysimuotoiseksi, jo vaikeasti hoidettavissa olevaksi taudiksi (esimerkkinä  tästä erilaisten autoimmuunitautien diagnosointi - ne kehittyvät kolmessa vaiheessa, mutta usein diagnoosi ja hoito tulee vasta kolmannessa vaiheessa, taudin jo tehtyä pysyviä tuhoja sekä muututtua dominoefektin kaltaiseksi ja pysäyttämättömissä olevaksi). Lääketiede operoi diagnooseja tekemällä ja vakavien sairauksien kohdalla diagnostiset kriteerit tuntuvat olevan joskus liian kapeat, kun taas medikalisaatiolle perustuvien diagnoosien rajat ovat liian laveat. Sairauksien varhainen diagnosointi on elintärkeää, mutta sen varjolla tapahtuva asioiden turha medikalisointi on lääketeollisuuden pamppujen, lääkärikeskusten ja lääkäreiden rahapusseja lihottavaa ja tavallisten ihmisten ja heidän terveyttään koskevan huolensa hyväksikäyttöä.  

Se, mitä medikalisaatiokriittisessä keskustelussa ei yleensä kysytä, mutta mitä mä itse aina sen yhteydessä mietin, on kysymys siitä, mitä on tämä ns. normaali vanheneminen, jota medikalisoidaan ja jota medikalisaatiokriitikoiden näkemyksen mukaan ei tulisi lääketieteellistää ja hoitaa. Ovatko kaikki ne muutokset, jotka luemme normaalin ikääntymisen piiriin ja jotka hankaloittavat ikääntyneiden elämää, todella enemmän tai vähemmän väistämättömiä ikääntymisen seuraksia, vai voisivatko ne liittyä myös elämäntapoihin ja olla ainakin osin ennaltaehkäistävissä erilaisin elämäntapavalinnoin? Luettuani funktionaalista lääketiedettä edustavan Datis Kharrazianin aivokirjan olen melkoisen vakuuttunut siitä, että monet normaalina vanhenemisena pidettävät aivojen degeneraation merkit ("vanhuudenhöperyys" ym.) ovat asioista, joita voisi ennaltaehkäistä miettimällä uusiksi terveellisiin elämäntapoihin liittyviä kysymyksiä. Hoitaa ja ennaltaehkäistä siis kannattaisi, mutta ei välttämättä lääketieteellisesti, vaan miettimällä toisin elämäntapojen vaikutusta tapoihin, joilla vanhenemme. Sama elämäntavoilla hoitamisen pointti pätee myös autoimmuunioireisiin, jotka voisivat olla paremmin rauhoitettavissa, jos niihin puututtaisiin ajoissa - tässä tarvittaisiin sitten vaan yhteistyötä lääketieteen kanssa, jotta diagnoosi saataisiin ajoissa ja myös mahdolliset lääkehoidot aloitettua riittävän varhain.

On hyvä, että medikalisaatiosta ja siitä, kuka siitä hyötyy, keskustellaan kriittisesti, joskin samalla on hyvä miettiä, mistä intresseistä käsin medikalisaatiokriittisiä, "turhia" tutkimuksia ja hoitoja kritisoivia puheenvuoroja esitetään - eivät myöskään medikalisaatiokriitikot toimi missään taloudellisessa ja poliittisessa tyhjiössä, vaikka tärkeitä pointteja nostavatkin esille. Aina itsekin oirehtiessaan, sairastaessaan ja diagnooseja sekä hoitoehdotuksia vastaanottaessaan olisi hyvä pyrkiä olemaan aktiivinen ja utelias hoitonsa suhteen, kysellä paljon kysymyksiä sekä pysähtyä miettimään sitä, kuka puhuu ja ehdottaa mitäkin tutkimuksia ja diagnooseja ja mistä perusteista ja lähtökohdista käsin.

(Kuva: Pixabay.com) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti