torstai 15. maaliskuuta 2018

Toisenlainen näkökulma stressiin: stressi tulehdustilana



Olen viime aikoina pohdiskellut stressin vaikutusta terveyteen ja kirjoittanut muutaman postauksenkin aiheeseen liittyen. Datis Kharrazianin Why Isn't My Brain Working? -kirjan lukeminen sai mut miettimään aihetta osin uudesta ja vähän laajemmasta näkövinkkelistä. Stressillä olen ymmärtänyt tähän asti lähinnä erilaisisten elämäntilanteiden laukaisemaa psyykkistä ja emotionaalista stressiä, mutta Kharrazianin kirjan luettuani myös erilaiset elimistön epätasapainotilat (fysiologiset ja kemialliset) näyttäytyvät mulle stressoreina. Kaikille näille stressoreille on yhteistä, että ne nostavat elimistön stressihormonitasoja, aktivoivat sympaattisen stressihermoston tuottamaan stressireaktiota ja vaikuttavat näin aivojen ja koko elimistön terveyteen ja tasapainoon negatiivisesti.

Toinen tärkeä havainto, joka myöskin liittyy tapaani ymmärtää stressi ja jonka tein Kharrazianin kirjaa lukiessani, liittyy tapaani ymmärtää inflammaatio eli krooninen matala-asteinen tulehdus. Olen liittänyt inflammaation lähinnä näihin erilaisiin elimistön epätasapaino- ja tautitiloihin (kuten verensokeriongelmiin, ruoka-aineallergioihin ja -yliherkkyyksiin, anemiaan, suoliston bakteeritulehduksiin, parasiitteihin, autoimmuunitauteihin, infektioihin, ruoansulatusongelmiin jne.), mutta kirjan luettuani vasta oikeastaan tajusin KAIKEN stressin, myös elämäntilannetekijöiden aiheuttaman, tuottavan inflammaatiota elimistössä. Olipa stressaava asia millainen tahansa (emotionaalinen, kemiallinen, fysiologinen), niin se saa elimistön vapauttamaan tulehdussytokiineja, jotka sitten stimuloivat aivojen mesolimbisen systeemiä viestimään selkäytimelle tarvetta aktivoida sympaattinen hermosto tuottamaan erilaisia stressiresponsseja. En ole osannut ajatella, että vaikkapa ihan tavallinen perheriita voi laukaista elimistössä päivien mittaisen sytokiiniryöpytyksen ja tulehdusreaktion!



Näin ollen stressin hoidon tulee olla sekä elimistön stressireaktioiden rauhoittamista kaikin mahdollisin keinoin että kokonaisvaltaista elimistön inflammaatiotilojen hoitamista. Käytännössähän olen tähän jo pyrkinytkin mm. noudattamalla tulehdusta vähentävää ruokavaliota, karsimalla turhia hiilihydraatteja, yrittämällä hoitaa perussairauttani, meditoimalla, siivoamalla psyykkistä stressiä aiheuttavia tekijöitä mahdollisuuksien mukaan pois elämästäni jne., eli varsinaista uutta itse tapoihini hoitaa itseäni nämä oivallukset eivät ehkä tuo, mutta on todella valaisevaa ja motivoivaa ymmärtää näitä asioita paremmin.

Kroonisesti ja monialaisesti stressaantuneen ihmisen elimistö ja aivot ovat siis jatkuvasti inflammatorisessa, katabolisessa, itseään hajottavassa tilassa ja se suurin kärsijä on loppupelissä aivot. En ole aiemmin oikeastaan ajatellut stressiä varsinaisesti aivojen kannalta enkä ole kunnolla tajunnut, miten pahaa jälkeä krooninen stressi voi aivoissa saada aikaan: krooninen stressi kutistaa aivoja, häiritsee aivojen toimintaa, vauhdittaa aivojen tulehdusta ja heikentää pahispöpöt aivojen ulkopuolella pitävää veri-aivoestettä, altistaen aivot erilaisten bakteerien ja virusten hyökkäyksille. Se myös iskee voimalla erityisesti hippokampukseen (jossa on paljon stressihormoni kortisolin reseptoreja), aiheuttaen unirytmin sekoittumista ja uniongelmia, heikentynyttä muistamista ja oppimista sekä lisääntynyttä Alzheimerin tautiin sairastumisen riskiä.

On ahdistavaa, mutta samalla motivoivaa ja inspiroivaa hahmottaa näitä asioita, sillä ainakin itselläni on niin, että tieto motivoi tekemään positiivisia asioita ja muutoksia sekä luopumaan vahingollisista asioista ja tekemisistä. Erilaiset stressin muodot ovat osa elämää, stressistä ja stressaavista asioista ei pääse koskaan kokonaan eroon, mutta olennaista onkin miettiä, miten karsia turhat stressin aiheuttajat pois elämästä ja miten toimia jäljellä olevan stressin kanssa niin, että se pysyy hallinnassa eikä sympaattinen stressihermosto pääse olemisessa niskan päälle ja vallitsevaksi olotilaksi.

Korkeiden kortisolien taltuttaminen jatkuu nyt siis uudella innolla!

Haluan lopuksi nostaa esiin vielä yhden itselleni tosi tärkeän pointin Kharrazianin kirjan stressi-luvusta. Kharrazian tarjoaa selityksen sille, mitä omassa elimistössäni ja aivoissani tapahtuu, kun en pysyttele "rasitusikkunassani", vaan ponnistelen liikaa esimerkiksi ajattelutyön parissa. Aivo- ja ajattelutoiminnan jaksamisen rajojen ylittämisestä seuraa aivojen inflammatorinen reaktio, joka oireilee koko elimistön inflammaationa ja erilaisina somaattisina oireina kuten pohjattomana uupumuksena, kipuina tai vatsavaivoina. Yliväsyneet aivot eivät jaksa enää viestiä parasympaattisen, tasaisista ja elimistöä rakentavista elintoiminnoista vastaavan hermoston kanssa, jolloin sympaattinen, taistelemisesta ja pakenemisesta vastaava stressihermosto aktivoituu. Aivojen ylirasitustila on aivojen ja koko elimistön stressi- ja tulehdustila. 


Tämä saattaa selittää niitä oloja, joista joudun kärsimään aina ponnisteltuani jaksamiseni rajat ylittävällä intensiteetillä tai kestolla joko kognitiivisesti tai fyysisesti - seuraavien päivien loputon uupumus, huonovointisuus ja kuumeilu voivat kertoa aivojen ja kehon inflammaatiosta. Tässäpä taas yksi syy pyrkiä todellakin aina mahdollisuuksien mukaan pysyttelemään oman rasitusikkunan rajoissa, sen rajat tuntuvasti ylittävä ponnistelu ei missään nimessä edesauta kuntoutumista.




Kuva 1: Pixabay.com
Kuva 2: Chris Sabor on Unsplash
Kuva 4: Toa Heftiba on Unsplash

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti