perjantai 4. toukokuuta 2018

Ensimmäisen hoitojakson tunnelmia

Ohi on!
 
Tuon ihanan sinisen taivaan kuvasin viikko sitten poistuessani onnellisena ja helpottuneena sairaala-alueelta viikon viimeisen eli kolmannen immunoglobuliinitiputuksen jälkeen. Nyt makoilen kotona vällyissä omassa sängyssäni ja tunnen oloni ensimmäistä kertaa sen verran selkeäksi ja parempivointiseksi, että jaksan kirjoitella ylös ajatuksia viime viikon tapahtumista.  

Kolmepäiväinen hoitojakso sujui hyvin. Saavuin tiistaiaamuna yhdeksän jälkeen sovitusti sairaalaan pakaaseineni ja majoituin yhteen hoitohuoneen kuudesta sängystä odottelemaan kanyylin ja tipan laittoa. Hoitohuone ja suonensisäisen lääkityksen saaminen olivat mulle jo tuttuja juttuja, joten itse toimenpiteet eivät isommin jännittäneet. Se sen sijaan aiheutti jännitystä, kun hoitaja heti alkuun mittasi korvamittarilla kuumelukemikseni 37.9 ja ilmoitti, että ei me voida tällaisilla asteilla lähteä lääkettä tiputtamaan. Ihan niin kuumeinen olo mulla ei ollut, joten syytin korkeista lukemista matkustamisen aiheuttamaa "ylikuumenemista" ja pyysin mittaamaan lämmön vielä uudelleen. 37.5-lukemalla voitiin sitten onneksi lähteä hoitoa aloittelemaan. Kanyylin laitto sujui hoitajalta sukkelasti ja verenohennusnapapiikin jälkeen päästiin tiputtamaan ensin vähän keittosuolaa ja sen päälle itse lääkettä. Lääke tiputettiin ohjeen mukaan niin, että ensin sitä meni hitaammalla tahdilla puolisen tuntia, minkä jälkeen tiputusvauhtia nostettiin. Ei ollut järkevä veto nostaa tahtia heti maksimiin, sillä sehän alkoi nopeasti tehdä mulle päänsärkyä. Keskinopeuteen annosteluvauhtia hidastamalla, Panadolilla ja ihan hullulla nesteiden tankkaamisella päänsärky sitten rauhoittui ja lääkeannos saatiin tiputettua loppuun. Homma saatiin ensimmäiseltä päivältä pakettiin puoli neljän aikaan iltapäivällä eli sellainen kuuden tunnin työpäivä tuli ensimmäisenä päivänä tehtyä. Siihen päälle aikainen aamuherääminen sekä tunnin verran matkustamista julkisilla paikan päälle ja voin kertoa, että illalla ei tarvinnut unta odotella. 

Seuraavana päivänä oli sitten ohjelmassa taas samanlainen setti ja niinpä olin jälleen ysiltä aamulla polin aulassa reippaana odottelemassa, että mut kutsutaan hoitohuoneeseen. Kanyyli oli jätetty toiveestani edellispäivänä kyynärtaipeeseen odottamaan, joten päästiin nopeasti lääkkeentiputusvaiheeseen. Väsymys oli heti aamusta melkoinen, joten laitoin musat korviin, vedin peiton leukaan ja annoin itseni vajota jonnekin valveen ja unen rajamaille. Mulla oli sairaalassa mukana kaikenlaista ajanvietettä kirjoista lehtiin, tieteellisiin artikkeleihin ja käsitöihin, mutta enpä sitten jaksanut koko aikana juuri muuta kuin musiikkia kuunnella ja torkkua. Toisena päivänä lääke ei tuntunut aiheuttavan mitään merkittäviä sivuvaikutuksia kuten päänsärkyä, joten lääkkeen annettiin kokeeksi mennä nyt täydellä vauhdilla ja pääsinkin sairaalasta pois jo kahden maissa. Päänsärky ja horkka löysivät mut kuitenkin illalla, joten ei tainnut olla fiksu veto tuo nopea tiputustahti tälläkään kertaa. 

Torstaiaamuna yhdeksältä polin aulassa jälleen tippaan pääsyä odotellessa fiilikset alkoivat olla jo vähän kuin Bill Murraylla Päiväni murmelina -leffassa. Samalla setillä mentiin, eväitä myöten. Odottavan tunnit venyivät ja vanuivat kuin tippapullon sisältämä paksu, tahmainen neste, joka hiiitaasti (tällä kertaa tiputettiin hitaampaa tahtia) vaelsi letkun kautta sisään suoneeni ja verenkiertooni. Torkuskelin peittoni alla havahtuen välillä oman tai vieruskaverin tippalaitteen huutoon tai vessahätään, joka pakotti pikku kävelylenkille läheiseen invavessaan kera uuden, piippaavan lenkkikaverini. Välillä kokeilin koukuta tyynynpäällisprojektiani muutaman rivin eteenpäin, mutta se ei ollutkaan kanyyli kädessä kovin mahtava idea, joten loppuaika meni taas ihan vaan lorvaillessa. Oli aika voittajaolo, kun tippalaite lauloi lääkkeen loputtua viimeisen laulunsa ja mä olin vapaa kirmaamaan pitkin sairaalan käytäviä ulos aurinkoon.

Tip-tip-tip.

Pitää tankata, että jaksaa doupata.
 
Perjantaiaamuna oli niin ihanaa herätä kahden poissa kotoa vietetyn yön jälkeen rauhassa omasta sängystä ja juoda omaa lempikahvia ilman kiirettä minnekään. Hoitaja oli varoitellut sivuvaikutusten eli väsymyksen, päänsäryn ja kuumeilun todennäköisesti jatkuvan vielä hoidon päättymistä seuraavanakin päivänä, joten osasin varautua huonon olon jatkumiseen, ja aika huonohan se olo olikin. Eipä tuo haitannut, kärsin mielelläni vähän, jos palkkiona on lopulta voinnin koheneminen ja taudin rauhoittuminen! 

Kun olo oli huono - huonompi kuin ennen hoitoa - vielä viikon kuluttua hoitojakson päättymisestä, ja kun hoitaja oli kuitenkin sanonut, että voinnin kohenemista voisi odottaa tapahtuvaksi viikon sisällä, niin vähän pisti jo mietityttämään, että josko on aihetta huoleen. Olin jo soittamassa polille kysyäkseni, että onko normaalia, että vielä viikon kuluttua hoitojen päättymisestä aivojen tilalla päässä on karuselli ja kroppa tuntuu ylikeitetyltä spaghettinarulta, mutta onneksi olo alkoi juuri sopivasti kohentua sen verran, että jaksoin hieman tutkailla aihetta netistä ja vertaistukiryhmistä, löytääkseni tekstejä ja potilaskokemuksia, jotka kertoivat hoidon sivuvaikutusten lisäksi myös hoitojen herx-tyyppisistä vaikutuksista. Ehkäpä se, että oloni on edelleen heikohko, kertoo sivuvaikutusten sijaan tai lisäksi myös taistelusta, jota lääkkeen vahvistama immuunijärjestelmäni käy elimistössäni majailevia pahiksia vastaan? Haluan niin uskoa tähän teoriaan! Toki otan vakavasti myös hankalien haittavaikutusten mahdollisuuden ja olen myös lääkäriin yhteydessä, jos olo jatkuu huonona vielä pidempään. 

Seuraava kolmen päivän tippapullosessio on jo ohjelmoituna toukokuun loppupuolelle eli neljän viikon tiputusvälillä mennään ainakin nyt aluksi. Sitä odotellessa aion keskittyä täysillä itseni kokonaisvaltaiseen hoitamiseen, jotta varmistan elimistölleni parhaat mahdolisuudet saada hoidoista kaikki hyvä irti. En osaa sanoin kuvailla, miten kiitollinen ja onnellinen mä olen omasta lääkäristäni ja mahdollisuudesta saada kokeilla tätä hoitoa! Kiitollinen olen myös kaikille verenluovutuksessa käyneille ihmisille, joita ilman tätäkään lääkettä ei olisi olemassa, sillä se valmistetaan eristämällä vasta-aineita luovutusverestä. Ehkä olet yksi luovuttajista? Siinä tapauksessa kiitän sua lämpimästi avustasi ja toivosta, jota moni sairas, itseni mukaan lukien, saa tuon auttavan eleesi kautta. 

Ihanaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti