*Kaupallinen yhteistyö: Puhti Lab Oy

Kirjoitin keväällä blogissani matalahkosta ferritiiniarvostani ja saamastani rautainfuusiosta. Pohdin silloin useammalta eri kantilta kysymystä matalasta ferritiinistä ja siitä, mistä se kertoo - raudan puutoksesta vai ehkä sittenkin jostain muusta. Vointini heikentyminen rautainfuusion jälkeen oli se syy, joka sai mut miettimään ferritiiniasiaa kriittisesti. Mietin tuon tekstini lopussa sitä, olisiko aihetta lisätutkimuksille, joilla selviteltäisiin kysymystä elimistöni mineraalitasapainosta vähän laajemminkin. Asia jäi muiden kiireiden takia kesän ajaksi hautumaan ja tarkoitus oli ryhtyä sitä taas syksyn tultua edistämään. Kuin tilauksesta Puhti-nimiseltä terveysalan yritykseltä tuli sitten äskettäin yhteydenotto, jossa tiedusteltiin mahdollista kiinnostustani heidän laboratoriopalveluidensa testaamiseen, ja tottahan toki olin asiasta kiinnostunut! Nyt olen käynyt otattamassa näitä lisätutkimuksia Puhdin kautta, ja tässä postauksessa kerron, miten homma sujui, mitä testeistä paljastui ja millainen palvelu Puhti on.

Puhti-terveystarkastukset terveyden ja hyvinvoinnin tukemisen välineenä 

Testien tilaaminen ja näytteenotto 

Testitulokset ja niiden tulkinta

Ohra, vehnä ja ruis saavat jäädä gluteenittomalla ruokavaliolla peltoon.

Nyt on menossa Keliakiaviikko, jota vietetään tänä vuonna teemalla "Oivalla oireet, kesytä keliakia!". Tietoisuuden levittäminen keliakiasta ja siihen liittyvistä oireista on tärkeää, sillä arvioiden  mukaan jopa 70000 suomalaista sairastaa keliakiaa tietämättään. Hoitamaton keliakia voi heikentää elämänlaatua merkittävästi, mutta se voi olla myös oireeton, ja se voi johtaa monenlaisiin vakaviin liitännäissairauksiin (kuten tietyn tyyppisiin syöpiin ja neurologisiin sairauksiin), joten diagnoosin saaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kaikille keliakiaan sairastuneille olisi todella tärkeää.

Keliakia on elinikäinen autoimmuunisairaus, joka voi oireilla suolisto-oirein, mutta myös monin muin tavoin: aftoina, nivelkipuina tai -turvotuksina, osteoporoosina, kutisevana ja rakkulaisena ihottumana, koholla olevina maksa-arvoina, hampaiden kiillevaurioina, laihtumisena, anemiana, masennusoireina, kuukautishäiriöinä, hermosto-oireina, hedelmättömyytenä, viivästyneenä murrosikänä ja lapsilla kasvuhäiriöinä. Keliakian ainoa toimiva hoito on rukiin, vehnän ja ohran sisältämän gluteenin täydellinen välttäminen.

Jos kärsit jostain näistä oireista ilman muuta selittävää syytä, niin kannattaa hakeutua lääkäriin tutkimuksiin, joissa keliakian mahdollisuus saadaan todettua tai poissuljettua.

Gluteeni voi olla ongelma myös ilman keliakiaa

Oma suhteeni keliakiaan on, että sitä on kohdallani epäilty ja yritetty poissulkea, koska gluteenin syöminen selkeästi heikentää mun vointiani, mutta keliakiaa ei ole tutkimuksissa löytynyt. Näin ollen oma lääkärini epäilee mun kohdallani kyseessä olevan pikemminkin gluteenisensitiviteetin/gluteeniherkkyyden.

Mulle tehdyt keliakiatutkimukset eivät ole olleet täysin luotettavia, koska siinä vaiheessa, kun ne päätettiin tehdä, olin noudattanut jo pitkään gluteenitonta ruokavaliota. Tutkimukset kannattaisi tehdä aina ennen gluteenittomalle ruokavaliolle siirtymistä! Omalla kohdallani tilanne oli kuitenkin se, että kukaan ei koskaan osannut edes miettiä keliakian mahdollisuutta (en minä itsekään), ennen kuin jätin gluteenin ruokavaliostani pois ja huomasin, että totta tosiaan gluteenittomuus auttaa myös mua voimaan paremmin ja että gluteeni siis saa jotain pahaa aikaan mun elimistössäni. Ajatus gluteenittoman ruokavalion kokeilemiseen lähti mulla siitä, että kuulin monien erilaisia autoimmuunisairauksia sairastavien (joiden joukkoon itseni silloin luin) ihmisten hyötyneen gluteenittomasta ruokavaliosta, gluteenin välttämisen vähennettyä vointia huonontavia immuunireaktioita, ja päätin lähteä sitä kokeilemaan, sillä voin tosi huonosti enkä kokenut saavani sairauteni oireisiini menossa olevista hoidoista apua. Mulla ei ollut minkäänlaisia suolisto-oireita gluteenin syömiseen liittyen, vaan oireeni olivat toisen tyyppisiä, enkä näin ollen osannut keliakiaakaan epäillä tai keliakiatutkimuksia lääkäriltäni ennen gluteenitonta kokeilua pyytää. Jos haluaisin saada keliakian luotettavasti poissuljettua, niin mun täytyisi ryhtyä gluteeniviljojen syöntikuurille, minkä jälkeen suoliston tähystys tehtäisiin uudelleen, mutta en halua tähän ryhtyä, koska epäilen gluteenin syömisen aiheuttavan terveydelleni takapakkia ja horjuttavan vointiani huonompaan suuntaan pitkäksi aikaan. Edes tutkimuksen tehnyt gastroenterologi ei ollut tähystyksen uusimisen kannalla, vaan sanoi, että koska saan niin paljon apua gluteenittomasta ruokavaliosta, niin mun kannattaa sitä ilman keliakiadiagnoosiakin jatkaa.

Ihminen elää hyvin ilman leipää, mutta halutessaan esimerkiksi näkkileipä on helppo valmistaa gluteenittomana tai kokonaan viljattomana.

Mitä hyötyjä olen gluteenittomuudesta sitten saanut? Gluteenittomuus vähentää kohdallani selkeästi ainakin neurologiseen sairauteeni liittyvää uupumusoireistoa eli fatiikkia. Vielä suuremmat hyödyt saan kokonaan viljattomalla (ja maidottomalla) paleoruokavaliolla, jolla pääsin aikanaan eroon muun muassa päivittäisestä matala-asteisesta kuumeilustani sekä anemiasta. Paleoruokavaliolla myös pitkäaikaistulehdusarvo lasko eli senkka, joka oli yli 30, normalisoitui ja laski alle kymmenen lukemiin puolessa vuodessa. Näiden positiivisten kokemusten myötä olen pyrkinyt eliminoimaan gluteenin täysin ruokavaliostani jo noin seitsemän ja puolen vuoden ajan ja suurimman osan ajasta olen ollut myös viljattomalla ruokavaliolla, koska se on mulle selkeästi paras vaihtoehto (myös lehmänmaito aiheuttaa ongelmia ja sitäkin olen pyrkinyt välttämään, mutta en mene tähän asiaan tarkemmin tässä postauksessa).

Riisinuudeleista valmistettu ramen burger on maukas ja hauska gluteeniton vaihtoehto perusburgerille.

Myös gluteeniherkkyys täytyy ottaa vakavasti

Keliakia-tietouden levittäminen on todella tärkeää, sillä kyseessä on vakava sairaus, jota edelleen ymmärretään melko huonosti, mutta toivoisin, että keliakian lisäksi puhuttaisiin enemmän myös muista gluteenin syömiseen liittyvistä terveysongelmista ja että niitä tutkittaisiin enemmän. Koska gluteeniherkkyys lääketieteellisenä ongelmana ei ole vielä laajemmalle yleisölle tuttu asia, niin suhtautuminen gluteenitonta ruokavaliota noudattaviin gluteeniherkkiin saattaa ajoittain olla hyvinkin nuivaa. Joskus tuntuu siltä, että keliaakikot ovat ainoa ihmisryhmä, jolla ajatellaan olevan oikeus gluteenittoman ruokavalion noudattamiseen (jos aina heilläkään, sillä kaikki ruoka-alan ihmisetkään eivät tajua gluteenittoman ruokavalion ja sen ehdottomuuden tärkeyttä keliaakikkojen kohdalla), ja muita gluteenitonta ruokavaliota noudattavia pidetään gluteenittomaan ruokatrendiin hurahtaneina nirppanokkina, joista on vaan kiva olla trendikkäitä ja leikkiä ruoalla. Ei-keliaakikon gluteenittomaan ruokavalioon kohdistuvaa kritiikkiä voi kuulla niin ravintolatyöntekijöiltä, terveysalan ammattilaisilta kuin joiltain keliaakikoiltakin. Gluteenittoman ruokavalion noudattamista voidaan pitää epäterveellisenä tai turhana nirsoiluna ja muiden työn hankaloittamisena ja kunnioittamattomuutena riippuen siitä, kysytäänkö asiaa lääkäreiltä tai ravintoloiden työntekijöiltä, ja osa keliaakikoista taas kokee, että "huvikseen" gluteenitonta ruokavaliota noudattavien asiakkaiden yleistyminen ravintoloissa on aiheuttanut sen, että heidänkään gluteenittomuuden vaatimustaan ei oteta enää vakavasti, mikä aiheuttaa heidän terveydelleen vaaratilanteita heidän syödessään ulkona.

Ymmärrän sekä turhautuneiden ravintolatyöntekijöiden että terveydestään huolissaan olevien keliaakikkojen pointit (terveysalan ihmisten rajoittunutta ajattelua en sen sijaan oikein ymmärrä, heidän hommansa on pitää oman alansa tietotaito ajan tasalla). On totta, että gluteenittomuus myös ruokatrendinä on yleistynyt ja että osalle gluteenia välttävistä ihmisistä gluteenittomuus on jonkinlaista leikkiä. Jos ihminen menee ravintolaan ja tilaa gluteenittoman annoksen, jonka kokki hänelle vaivaa nähden ja kontaminaation välttämissäännöksiä noudattaen valmistaa, ja jättääkin sen sitten syömättä, iskien mieluummin kiinni vieruskaverin vehnäiseen suklaakakkuun, koska se näyttää gluteenitonta vaihtoehtoa herkullisemmalta, niin kyllä mä pystyn ymmärtämään kokin turhautumisen ja sen, että seuraavan gluteenitonta annosta pyytävän asiakkaan kohdalla kokin mielessä voi käydä, että näinköhän sen gluteenittomuuden kanssa on niin tarkkaa. Jos se seuraava asiakas sitten sattuukin olemaan vaikkapa keliaakikko, niin pienenkin gluteenimurusen syömisen seuraukset voivat olla kauaskantoiset. Tilanne ei ole kenenkään kannalta mukava.

Onpa tullut joskus valmistettua burgeria bataatistakin.

Sitten on meitä ei-keliaakikkoja, jotka noudatamme gluteenitonta ruokavaliota terveyssyistä ja pyrimme olemaan sen suhteen ehdottomia, ja mielestäni on väärin joutua tuntemaan itsensä Ö-luokan kansalaiseksi ja kokemaan naureskelua ja silmien pyörittelyä sen takia, että haluaa syödä tavalla, joka ei pahenna omaa sairautta ja sen oireita. Jos ja kun esimerkiksi gluteeniherkkyys on ihan olemassa oleva lääketieteellinen ongelma, niin siitä pitää puhua enemmän, jotta siitä kärsivien ruokarajoitteet aletaan ottaa vakavasti. Toisaalta myös se on väärin, että omaa ruokavaliotaan täytyy vaikkapa ravintolassa perustella jollain lääketieteellisellä diagnoosilla, sillä sairaudet ovat jokaisen oma asia eikä niitä pitäisi joutua joka käänteessä vieraille ihmisille avaamaan. Diagnoosien ympärillä tämä homma tuntuu kuitenkin pyörivän ja moni keliaakikko on kertonut, että lääketieteellisen syyn esittäminen toiveilleen voi olla monessa tapauksessa ainoa tapa saada lautaselleen itselleen turvallista ruokaa. Myönnän, että olen itsekin joskus miettinyt, että pitäisikö vain kirkkain silmin ravintolassa tilausta tehdessään valehdella sairastavansa keliakiaa, jottei joutuisi selittelemään ja oikeuttamaan ruokavaliotaan sen enempää.

Ei ole mukavaa olla "trendikäs"

Itse olisin todella onnellinen, jos mulla ei olisi näitä terveysongelmia, joiden vuoksi joudun olemaan näin hemmetin "trendikäs", vaan voisin syödä mitä vaan, sillä krooninen sairaus ja ruokarajoitteet todellakin hankaloittavat elämää. Ei ole kiva olla aina se hankala tyyppi, jolle ei kelpaa se, mitä tarjolle on laitettu, vaan jonka takia joudutaan näkemään ylimääräistä vaivaa. Itse voin parhaiten kokonaan viljattomalla ja maidottomalla ruokavaliolla, mutta ravintolaan tai kyläilemään mennessäni ilmoitan nykyään ruokarajoitteikseni yleensä vain gluteenittomuuden, koska gluteeniton ruokavalio on toisen osapuolen kannalta vähemmän hankala toteuttaa. Teen sen, terveyteni kustannuksella, ollakseni mahdollisimman vähän hankala ja ärsyttävä asiakas tai vieras. Voin tehdä näin, koska mulla ei kuitenkaan ole hengenvaarallisia allergioita näitä ruoka-aineita kohtaan eikä satunnaisesta kerta-altistuksesta gluteenittomille viljoille tai lehmänmaidolle tule hankalia oireita, vaan ongelmat (kuten esimerkiksi kuumeilu) ilmenevät vasta pidempiaikaisessa käytössä. Gluteeniin en suostu koskemaan, koska se on ruoka-aineista mulle käsittääkseni pahin ja koska saan sille altistumisesta nykyään myös vatsaoireita.

Perusruoka on parasta eikä missään sanota, ettei esimerkiksi tätä marokkolaista lammaspataa voisi syödä vaikka aamupalaksi. Itse syön maidotonta ja viljatonta ruokavaliota noudattavana yleensä kolme kasviksia, proteiinia ja hyviä rasvoja sisältävää ateriaa päivässä eivätkä esimerkiksi viljattomat leivät kuulu normaalisti ruokavaliooni.

En myöskään nauti siitä, että joudun hyvin usein roudaamaan eväitä mukanani sen varalta, että matkan varrelta ei löydy mitään omaan ruokavalioon sopivaa syötävää, mutta usein teen näin, koska terveyteni on mulle tärkeä ja haluan pysytellä mulle sopivimmassa ruokavaliossa. Esimerkiksi viiden viikon välein toistuville, yliopistosairaalassa toteutettaville IVIg-hoitojaksoilleni teen aina eväät mukaan, koska päiväsairaalassa ei edes ole näiden kuusituntisten infuusioiden yhteydessä ruokatarjoilua eikä sairaalan kahvioista ei löydy mitään mun ruokavaliooni sopivaa ja järkevää syötävää.

Erityisruokavalioiden noudattaminen tulee usein myös kaikkiruokaisuutta kalliimmaksi ja pienituloisena harmittaa joutua maksamaan korkeampaa hintaa monista ruoista, kun niihin tulee gluteenittoman tai omassa tapauksessani myös maidottoman tuotteen lisä. Se on myös työlästä, kun lähes kaiken ruokansa joutuu valmistamaan alusta asti itse eikä esimerkiksi aamu- ja iltapaloja voi kuitata helposti vaikka jogurtilla tai parilla viipaleella lähikaupasta haettua leipää. Mielelläni olisin epätrendikkäästi kaikkiruokainen, jos terveyteni vaan sen kestäisi. Elämä jatkuvan kuumeilun ja loppumattoman uupumuksen kanssa oli kuitenkin niin kamalaa, että rajoittavan ruokavalion noudattaminen kaikkine lieveilmiöineen on pieni hinta siitä, että saan elää nyt terveempänä ja jaksan elääkin vähän, pelkän selviytymisen sijaan.

Aiheeseen liittyvää luettavaa 

Elämää vallihautojen keskellä.

Terveisiä hermoromahduksen partaalta! Blogi on päivittynyt kesän aikana tavanomaistakin laiskemmin, ja syynä tähän on ollut lähinnä se, että kodin remonttikaaoksen keskellä mun on ollut todella hankalaa löytää sellaista rauhallista hetkeä ja paikkaa, jossa voisin keskittyä ajattelemaan ja kirjoittamaan. Nyt on käsillä hiljaisempi hetki ja yritän käyttää tämän ajan ajatusteni kokoamiseen ja kirjoittamiseen. Kaaoksen ja sotkun keskellä keskittyminen ei ole helppoa, mutta yritän blokata ympäristön ja paeta hetkeksi pääni sisäiseen maailmaan.

Tämä intensiivisempi kausi remontissa, joka käynnistyi helmikuussa, ja joka on hallinnut elämäämme huhtikuusta lähtien, on saanut mut taas muistamaan ja huomaamaan, kuinka introvertti oikeastaan olenkaan ja kuinka paljon omaa rauhaa ja tilaa tarvitsen. Jos en sitä säännöllisesti saa, niin jotenkin hukkaan itseni ja musta tulee ennen pitkää todella ikävä ja kärttyinen ihminen. Tarpeesta saada sekä miehelle että mulle itselleni työhuoneet, joissa voimme tehdä omia asioitamme kaikessa rauhassa, tämä remontin vaihe talvella myös käynnistyi, ja se suurin tarve oman huoneen saamiseen taisi olla mulla. Sanat eivät riitä kertomaan, miten paljon mä jo odotan sitä hetkeä, kun saan astua omaan huoneeseeni, vetää oven kiinni perässäni ja istahtaa kirjoituspöytäni ääreen kuuntelemaan hiljaisuutta ja omia ajatuksiani!

Asumme siis mieheni kanssa kaksikerroksisessa vanhassa talossa, jonka yläkerran remontoimme täysin muuttaessamme tänne viisi vuotta sitten, ja jonka alakerta on ollut alusta lähtien näihin päiviin saakka enemmän tai vähemmän käyttökelvottomassa kunnossa, täyttä remonttia odottaen. Olemme asuneet talon yläkerrassa, joka koostuu isosta olohuoneesta ruokailutiloineen, keittiöstä, vessasta, kylpyhuoneesta ja makuuhuoneesta, eli käytännössä kyseessä on oikeastaan ollut iso kaksio. Vietän suurimman osan päivistäni sairauteni takia kotona, ja mies puolestaan tekee paljon etätöitä kotoa käsin, eikä tilanne ole kummankaan kannalta kovin edullinen, kun omaa rauhaa omien juttujen tekemiseen ei ole ollut. Mies on jonkin verran käyttänyt työhuoneenaan alakerrassa sijaitsevaa, ainoana alkuvaiheen rempparytäkän jäljiltä ehjänä säilynyttä pikkuhuonetta, muttei ole siellä pölyn ja kaaoksen keskellä ymmärrettävästi viihtynyt mitenkään hyvin. Mun työnurkkaukseni on miehen etäpäivinä ollut oma sängynpuoliskoni makuuhuoneessa, enkä ole kovinkaan hyvin pystynyt omiin tekemisiini etäpäivien aikana keskittymään. Neurologinen sairauteni on heikentänyt keskittymiskykyäni paljon, joten tarvitsen aika lailla täydellistä hiljaisuutta ja omaa tilaa keskittymistä vaativien asioiden tekemiseen. Näistä syistä tarve työhuoneiden saamiselle sekä miehelle että mulle itselleni on ollut kotona viihtymisen ja elämänlaadun kannalta suuri.

Tie työhuoneiden valmistumiseen on ollut pitkä ja kivikkoinen eikä perillä olla vieläkään, vaikka alkutalvesta luulin, että kirjoittelisin blogipostauksiani jo huhtikuussa oman työhuoneeni pöydän ääressä. Huoneet valmistuivat lähes kokonaan kyllä jo maalis-huhtikuussa, mutta sitten tapahtui se klassinen, mitä vanhaa taloa remontoidessa usein tapahtuu, eli yksi asia johti toiseen, ja toinen asia johti kolmanteen, eikä siitä ollut pitkä matka tilanteeseen, jossa koti ja piha alkoivat muistuttaa Hiroshimaa. Toisen työhuoneen seinästä löytyi kosteutta, mikä johti kaivuuhommiin pihan puolella, mikä johti koko talon salaojaremonttiin - ja, kun ne kaivurit kerran olivat jo valmiiksi pihalla, ja kun piha niiden jäljiltä kuitenkin menisi huonoon kuntoon, niin miksei teetettäisi samalla kertaa myös asioita D, E ja F. Ja kun sitä kosteutta löytyi työhuoneen seinästä, niin järkevää oli samalla kurkata myös alakerran takkahuoneen lattian alle, ja kun sen lattian joutui siinä hajottamaan, niin samahan se oli purkaa pois kokonaan ja rakentaa uusi tilalle. Ja kun nyt hajottamaan ryhdyttiin ja kun putkia työstettiin myös pihamaan puolella, niin miksei uusittaisi putkia myös alakerrassa. Ja putkille täytyi tietysti roiloa urat lattioihin, mikä tarkoitti sitä, että viimeisimmätkin ehjät lattiapinnat räjäytettiin atomeiksi. Listoja vaille valmiit työhuoneet jäivät muun rempat keskelle saarroksiin ja kirsikkana kakun päällä niidenkin jo valmiit lattiat piti vielä purkaa ja eristää rakenteista löytyneen, kreosiitiksi epäilemämme aineen takia.

Alakerran lattiat näyttivät alkukesästä, timanttiporamiehen käynnin jälkeen tältä.

Tilanne on siis helmikuusta asti ollut se, että alakerta mukaan lukien miehen työhuone on ollut kokonaan poissa käytöstä, ja asuminen ja työskenteleminen on tapahtunut yläkerrassa. Mies on viettänyt etätyöpäivänsä olohuoneen sohvalla tai ruokailutilan pöydän ääressä ja mä olen eristäytynyt makuuhuoneeseen. Miehen työpäiviin kuuluu paljon puhelinpalavereita, jotka vaativat häneltä keskittymistä, mikä tarkoittaa mun kannaltani sitä, että niiden aikana mun on oltava kuin en kotona olisikaan. En voi tehdä asioita, joista kuuluu kovia ääniä, koska ne häiritsisivät palaveeraamista. Ruoanlaitot, puhelimessa puhumiset ja ajattelua ja keskittymistä kysyvät hommat (sillä en pysty keskittymään, jos toinen puhuu puhelimessa) on pitänyt tehdä aikoina, jolloin mies ei ole ollut palavereissa, eikä mulla ole etukäteen tiedossani miehen työkalenteria, joten päiviä ja tekemisiä on ollut mahdotonta suunnitella. Iltaisinkin oma rauha on "kaksiossa" kortilla.

Remonttiviikot, joina on keskitytty täysillä ihan vaan remontoimiseen, ovat olleet sitten ihan oma lukunsa. Mies on painanut hommia urakalla, tontilla on ravannut jatkuvalla syötöllä jos jonkin alan ammattilaista ja mä olen osallistunut sen minkä pystyn ja yrittänyt pitää arkea jotenkin rullaamassa. Monina päivinä, etenkin ivig-hoitojaksojen jälkeisinä kausina, jolloin olen tosi väsynyt ja huonovointinen, en ole voinut muuta kuin yrittää jaksaa sietää tilannetta sekä tasapainoilla omien syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteideni, jotka kumpuavat siitä, etten pysty sairauteni takia remontointiin juurikaan osallistumaan, kanssa.

Voiton puolella ollaan, työhuoneeni on linoleumlaattoja ja listoja vaille valmis.

Tämä vaihe remontista on kestänyt nyt puoli vuotta ja jouduin jo ilmoittamaan siipalle, että jos työhuoneita ei ole saatu käyttökuntoon elokuun puoliväliin mennessä, jolloin hänen on aika palata lomalta takaisin töihin, niin mie romahan. Että josko niiden loppuun saattamisen voisi nyt nostaa prioriteettilistalla ykköseksi, pliis. Hän on luvannut, että näin tapahtuu, ja mä olen saanut takaisin pienen murusen mielenrauhaani. Hoen itselleni mielessäni: muutaman viikon päästä helpottaa, ihan kohta helpottaa. Yritän visioida mielessäni tilannetta, jossa yläkerran ruokapöydän ääreen mahtuu kohta taas syömään ruokaa, jonka on saanut kokata silloin kun haluaa, ja jossa iltaisin on omaa rauhaa kaivatessaan mahdollisuus kadota omaan huoneeseensa. Mua ei just nyt haittaa yhtään, vaikka remontti jäisi muilta osin kesken, kunhan arkielämä normalisoituu ja saan oman paikan, jossa voin kursia itseni tämän härdellin jäljiltä kokoon.

Tämän kesän kohokohtia ovat olleet ne päivät, joina olen voinut paeta pyykinpesun varjolla remonttityömaalta yksin meidän landen rauhaan.

Pyykkimuijan lepohetki pihakeinussa.

Tällaisen "kesänvieton" jälkeen musta tuntuu, että vaikka kesä on lähes kokonaan mennyt kotikuvioissa ja kesäriennot ja -tekemiset ovat jääneet tosi vähiin, niin kaikkein eniten mä kaipaan ihan vaan omaa rauhallista aikaa, olemista oman pääni ja ajatusteni kanssa. Huomaan hekumoivani mielessäni ajatuksella siitä, että syksy tulee pian. Ihan vielä en siitä huolimatta ole valmis syksyä tervetulleeksi toivottamaan, vaan tarkoituksena on keskittyä seuraavien vajaan parin viikon aikana nauttimaan jäljellä olevasta kesästä ja tekemään kaikkea mukavaa. Elokuu on kesäkuukausista mulle ehkä mieluisin ja remontti on siinä vaiheessa, että lomaillakin voidaan, joten haaveissa on tehdä reissuntynkä tai pari, retkeillen ja ottaen jonkun tästä kauniista Suomen-maastame vieraammaksi jääneen läntin haltuun. Tarkemmat koordinaatit ovat vielä päättämättä eikä niillä ole mulle niin väliäkään - pääasia on päästä vaihtamaan maisemaa, irrottautumaan arjen kuvioista sekä nauttimaan kesästä ja luonnosta.

///

Lusikkalaatikko-blogi somessa: 

Facebook
Instagram

Hämeenlinnan entisen lääninvankilan käytävää. Kuin amerikkalaisesta leffasta!

Tervetuloa vankilaan.

Hämeenlinnan vankilamuseo on jälleen, pitkäaikaisen remontin jälkeen, avoinna yleisölle, ja sitä ylläpitää nykyään Suomen Kansallismuseo nimellä Vankila. Kävin viime viikonloppuna tutustumassa museoon ja otin postauksessa esiintyvät kuvat. Pahoittelen kuvien huonoa laatua - jalustaa ei ollut käytössä ja vankilan heikossa valaistuksessa jouduin käyttämään kamerassa suuria ISO-arvoja, mistä johtuen kuvat ovat rakeisia ja suttuisia.

Hämeen linnan kyljessä sijaitseva Vankila on upea, vuonna 1871 rakennettu punatiilirakennus ja maamme ensimmäinen sellivankila. Kyseessä on Suomen suurin vankilamuseo ja ehdottomasti vierailun arvoinen kohde. Itse vietin kohteessa kaksi tuntia ja se oli ainakin mulle ihan liian lyhyt aika - täytyy mennä toisen kerran jatkamaan paikkoihin ja paikan tarinoihin tutustumista ja sehän onnistuu Museokortin haltijalle helposti, kun museokäynneistä ei mene kortin hankkimisen jälkeen enää erillistä maksua, vaan samassakin kohteessa voi käydä niin usein kuin huvittaa (suosittelen lämpimästi myös Museokortin hankkimista, jos museoissa käyminen yhtään kiinnostaa!).

Aloitin vierailun osallistumalla suomenkieliseen opastuskierrokseen, joka kesti noin 45 minuuttia ja jonka aikana kuljettiin oppaan opastuksella se sama reitti, jonka vangit vankilaan tullessaan aikanaan kulkivat. Opastuksen jälkeen jäin vielä tutkimaan paikkoja omin päin ja ottamaan valokuvia. Museosta löytyy monia eri tasoja, joihin kaikkiin tekee mieli kunnolla syventyä, eikä se reilu tunti, joka mulla oli jäljellä ennen museon sulkeutumista siltä päivältä, riittänyt kaikkeen. Vankilan historia ja tarinat, joita siihen liittyy, ovat yksi taso, ja toinen on itse vankilarakennus ja sen silmää kiehtova visuaalinen ja arkkitehtooninen ulottuvuus - molemmat mielestäni yhtä lailla kiinnostavia!




Vankilassa ei olekaan ennen tullut vierailtua, joten vertailukohtaa ei ole suhteessa muihin vankiloihin, mutta paikka teki muhun suuren vaikutuksen ja ensimmäinen fiilis rakennukseen sisään astuessa oli: "Tämähän on ihan kuin ne vankilat amerikkalaisissa leffoissa!" Havainto osui oikeaan, sillä museota esittelevällä Kansallismuseon sivulla kerrotaan, että mallia on vankilaa suunniteltaessa ja rakennettaessa todellakin otettu amerikkalaisista vankiloista, joissa sellit on ryhmitelty keskikäytävän molemmin puolin. Mielessä alkoi heti pyöriä kuvia ja tunnelmia amerikkalaisista vankila-aiheisista elokuvista. Nyt ei kuitenkaan oltu Amerikassa, vaan entisessä Hämeenlinnan lääninvankilassa, jossa ovat aikanaan rangaistustaan istuneet muun muassa murhamies Matti Haapoja sekä puukkojunkkarit Isoo-Antti ja Rannanjärvi.

Jos päädyt vankilamuseossa vierailemaan, niin suosittelen pääsylipun hintaan tai Museokortin vilautukseen sisältyvälle opastetulle kierrokselle osallistumista museokäynnin alussa, sillä sen avulla saa hyvän yleiskäsityksen vankilarakennuksesta, vankilan historiasta sekä vankien elämästä muurien sisällä, minkä jälkeen kannattaa kuljeskella vankilassa vielä omin päin, syventyen kierroksella käsittelemättä jääneisiin yksityiskohtiin. Vankila rakentuu niin, että rakennuksen maakerroksesta, josta opastettu kierros lähtee liikkeelle, löytyvät vankien vastaanottotilat, pesutilat, varustevarastot sekä eristyssellit. Varsinaiset sellit, sairaanhoitajan huone, toimisto ja opetustilat löytyvät rakennuksen toisesta ja kolmannesta kerroksesta. Toisen kerroksen selleistä osa esiintyy siinä asussa kuin millaisiksi ne ovat viimeisten asukkaidensa jäljiltä jääneet (rakennuksen käyttö vankilana loppui vuonna 1993) ja osassa on rekvisiittaa vankilan aiemmilta ajoilta.

Annan kuvien ja kuvatekstien kertoa lisää:

Tämä on yksi niistä kolmesta sellistä, jotka esiintyvät siinä asussa kuin millaiseksi ne ovat viimeisten asukkaidensa jäljiltä jääneet. Tavarat on ostettu museokäyttöön sellissä asuneelta vangilta vankilan sulkeutuessa vuonna 1993. Tässä sellissä asui 29-vuotias mies, jolla oli takanaan jo kahdeksan aiempaa tuomiota pahoinpitelyistä, varkauksista, ryöstöistä ja liikennerikkomuksista. Uusinta, reilun kolmen vuoden mittaista vankeusrangaistustaan hän pääsi Hämeenlinnan vankilan sulkeuduttua jatkamaan pyynnöstään kotipaikkakuntansa lähellä sijaitsevaan vankilaan.

Selli 12.

Tässä sellissä asui 29-vuotias mies, jonka tämänkertainen yhdeksänvuotinen tuomionsa oli jo hänen kuudes tuomionsa. Hänellä oli kontollaan lähinnä huumausainerikoksia, minkä lisäksi hän oli paennut työsiirtolasta. Sellistä löytyvä televisio on hänen itse hankkimansa ja se tutkittiin läpikotaisin ennen selliin sijoittamista ja käyttöönottoa.

Tässä sellissä istui 20-vuotias henkirikoksen sekä muita pienempiä rikoksia tehnyt nuori mies, jonka henkireikä mitä ilmeisimmin oli musiikki - kasettien lisäksi sellistä löytyi myös esimerkiksi kitara. Ensikertalaisena hän pääsi vapauteen suoritettuaan tuomiosta puolet, mutta koeaika jatkui tuomion loppuun saakka.

Vartijan huone. Kaksi vartijaa työskenteli kolmessa vuorossa vankilan ensimmäisessä kerroksessa. Kurinpidon lisäksi he tilasivat vankien ruoat ja osallistuivat vankien ulkoiluun.

Ilmoitustaulu.

Viimeiseksi jäänyt ruokalista vuodelta 1993. Vankilassa tarjottiin samaa ruokaa kuin varuskunnassa.

Itse jäin ehkä kaipaamaan opastetulta kierrokselta enemmän tarinoita siitä, millaisia ihmiskohtaloita on ollut vankilassa asuneilla ja työskennelleillä ihmisillä. Kovin kauan ei tarvitse tarinoita kuitenkaan odottaa, sillä jo ensi kesänä näyttely täydentyy tarinallisin digitaalisin ja audiovisuaalisin materiaalein, joita käsikirjoittamassa on ollut joukko vankilaelämän omakohtaisesti kokeneita ihmisiä vankikarkuri Jan Jalutsista lähtien. Jo nyt vankilan kolmannesta kerroksesta löytyy osio, jossa on mahdollista laittaa luurit korville ja valita tarinoita kuunneltavakseen, itse en valitettavasti ehtinyt tällä visiitilläni noihin materiaaleihin perehtymään. Oma tarinallinen elementtinsä ovat myös seinäkirjoitukset, joita lukiessa saisi kulumaan useammankin tovin.

Vankilan seiniltä löytyy edelleen runsaasti vankien tekemiä seinäkirjoituksia.

Varustevarastot löytyvät rakennuksen pohjakerroksesta.

Sauna- ja suihkutiloihin sekä varustevarastoon johtava käytävä.

Suihkutilat.

Kahleita, joita vankilassa käytettiin 1980-luvun alkupuolelle asti.

Sairaanhoitajan huone.

Tässä tilassa vastaanotettiin rangaistustaan vankilaan suorittamaan tulossa olevat vangit. Laukut ja televisiot ovat kuuluneet vankilan asukeille, ne on lunastettu heiltä museokäyttöön vankilan sulkeutuessa.

Vankilan tiloihin kuljettiin metallinpaljastimen kautta.

Vankilan maakerroksessa sijaitsi myös ns. pelkääjän selli, joka oli eristyksissä muista selleistä ja jonne voitiin vangin omasta pyynnöstä sijoittaa vanki, joka pelkäsi muiden vankien joukossa olemista.

Pelkääjän selli.

Pelkääjän selli.

Vierailu vankilassa herätti monenlaisia tunteita ja ajatuksia - surua, myötätuntoa, avoimeksi jääviä kysymyksiä, pelkoa, hämmennystä, nauruakin. Niin kai on tarkoituskin, kun ollaan tekemisissä ihmisenä olemiseen liittyvien perustavien kysymysten kanssa.

Vapautuvien vankien selli, jossa vietettiin viimeinen yö ennen vankilasta vapautumista.

Hasta la vista baby!

Vankilan pääsisäänkäynnin vieressä sijaitseva toimistohuone.

Ulkoilutilat.

Vartijan koppi.

Vankilan pääovi. Vangit eivät kulkeneet vankilaan tästä, vaan maakerrokseen johtavasta sivuovesta.

Hämeenlinnan entinen lääninvankila ja sen lisärakennuksia.

Suosittelen lämpimästi vierailua Hämeenlinnan museoidussa vankilassa. Tälle kesälle ehtii vielä hyvin, museo on avoinna elokuun loppuun asti. Samassa yhteydessä on helppoa piipahtaa halutessaan myös Linnaniemen muissa museokohteissa (Hämeen linnassa ja Museo Militariassa), joihin on mahdollista ostaa kaikki kolme kohdetta kattava edullinen aluelippu. Itsellänikin on tästä kolmikosta vielä Museo Militaria katsastamatta, ehkäpä vingutan Museokorttiani seuraavaksi siellä!


///

Lusikkalaatikko-blogi somessa: 

Facebook
Instagram