 |
| Elämää vallihautojen keskellä. |
Terveisiä hermoromahduksen partaalta! Blogi on päivittynyt kesän aikana tavanomaistakin laiskemmin, ja syynä tähän on ollut lähinnä se, että kodin remonttikaaoksen keskellä mun on ollut todella hankalaa löytää sellaista rauhallista hetkeä ja paikkaa, jossa voisin keskittyä ajattelemaan ja kirjoittamaan. Nyt on käsillä hiljaisempi hetki ja yritän käyttää tämän ajan ajatusteni kokoamiseen ja kirjoittamiseen. Kaaoksen ja sotkun keskellä keskittyminen ei ole helppoa, mutta yritän blokata ympäristön ja paeta hetkeksi pääni sisäiseen maailmaan.
Tämä intensiivisempi kausi remontissa, joka käynnistyi helmikuussa, ja joka on hallinnut elämäämme huhtikuusta lähtien, on saanut mut taas muistamaan ja huomaamaan, kuinka introvertti oikeastaan olenkaan ja kuinka paljon omaa rauhaa ja tilaa tarvitsen. Jos en sitä säännöllisesti saa, niin jotenkin hukkaan itseni ja musta tulee ennen pitkää todella ikävä ja kärttyinen ihminen. Tarpeesta saada sekä miehelle että mulle itselleni työhuoneet, joissa voimme tehdä omia asioitamme kaikessa rauhassa, tämä remontin vaihe talvella myös käynnistyi, ja se suurin tarve oman huoneen saamiseen taisi olla mulla. Sanat eivät riitä kertomaan, miten paljon mä jo odotan sitä hetkeä, kun saan astua omaan huoneeseeni, vetää oven kiinni perässäni ja istahtaa kirjoituspöytäni ääreen kuuntelemaan hiljaisuutta ja omia ajatuksiani!
Asumme siis mieheni kanssa kaksikerroksisessa vanhassa talossa, jonka yläkerran remontoimme täysin muuttaessamme tänne viisi vuotta sitten, ja jonka alakerta on ollut alusta lähtien näihin päiviin saakka enemmän tai vähemmän käyttökelvottomassa kunnossa, täyttä remonttia odottaen. Olemme asuneet talon yläkerrassa, joka koostuu isosta olohuoneesta ruokailutiloineen, keittiöstä, vessasta, kylpyhuoneesta ja makuuhuoneesta, eli käytännössä kyseessä on oikeastaan ollut iso kaksio. Vietän suurimman osan päivistäni sairauteni takia kotona, ja mies puolestaan tekee paljon etätöitä kotoa käsin, eikä tilanne ole kummankaan kannalta kovin edullinen, kun omaa rauhaa omien juttujen tekemiseen ei ole ollut. Mies on jonkin verran käyttänyt työhuoneenaan alakerrassa sijaitsevaa, ainoana alkuvaiheen rempparytäkän jäljiltä ehjänä säilynyttä pikkuhuonetta, muttei ole siellä pölyn ja kaaoksen keskellä ymmärrettävästi viihtynyt mitenkään hyvin. Mun työnurkkaukseni on miehen etäpäivinä ollut oma sängynpuoliskoni makuuhuoneessa, enkä ole kovinkaan hyvin pystynyt omiin tekemisiini etäpäivien aikana keskittymään. Neurologinen sairauteni on heikentänyt keskittymiskykyäni paljon, joten tarvitsen aika lailla täydellistä hiljaisuutta ja omaa tilaa keskittymistä vaativien asioiden tekemiseen. Näistä syistä tarve työhuoneiden saamiselle sekä miehelle että mulle itselleni on ollut kotona viihtymisen ja elämänlaadun kannalta suuri.
Tie työhuoneiden valmistumiseen on ollut pitkä ja kivikkoinen eikä perillä olla vieläkään, vaikka alkutalvesta luulin, että kirjoittelisin blogipostauksiani jo huhtikuussa oman työhuoneeni pöydän ääressä. Huoneet valmistuivat lähes kokonaan kyllä jo maalis-huhtikuussa, mutta sitten tapahtui se klassinen, mitä vanhaa taloa remontoidessa usein tapahtuu, eli yksi asia johti toiseen, ja toinen asia johti kolmanteen, eikä siitä ollut pitkä matka tilanteeseen, jossa koti ja piha alkoivat muistuttaa Hiroshimaa. Toisen työhuoneen seinästä löytyi kosteutta, mikä johti kaivuuhommiin pihan puolella, mikä johti koko talon salaojaremonttiin - ja, kun ne kaivurit kerran olivat jo valmiiksi pihalla, ja kun piha niiden jäljiltä kuitenkin menisi huonoon kuntoon, niin miksei teetettäisi samalla kertaa myös asioita D, E ja F. Ja kun sitä kosteutta löytyi työhuoneen seinästä, niin järkevää oli samalla kurkata myös alakerran takkahuoneen lattian alle, ja kun sen lattian joutui siinä hajottamaan, niin samahan se oli purkaa pois kokonaan ja rakentaa uusi tilalle. Ja kun nyt hajottamaan ryhdyttiin ja kun putkia työstettiin myös pihamaan puolella, niin miksei uusittaisi putkia myös alakerrassa. Ja putkille täytyi tietysti roiloa urat lattioihin, mikä tarkoitti sitä, että viimeisimmätkin ehjät lattiapinnat räjäytettiin atomeiksi. Listoja vaille valmiit työhuoneet jäivät muun rempat keskelle saarroksiin ja kirsikkana kakun päällä niidenkin jo valmiit lattiat piti vielä purkaa ja eristää rakenteista löytyneen, kreosiitiksi epäilemämme aineen takia.
 |
| Alakerran lattiat näyttivät alkukesästä, timanttiporamiehen käynnin jälkeen tältä. |
Tilanne on siis helmikuusta asti ollut se, että alakerta mukaan lukien miehen työhuone on ollut kokonaan poissa käytöstä, ja asuminen ja työskenteleminen on tapahtunut yläkerrassa. Mies on viettänyt etätyöpäivänsä olohuoneen sohvalla tai ruokailutilan pöydän ääressä ja mä olen eristäytynyt makuuhuoneeseen. Miehen työpäiviin kuuluu paljon puhelinpalavereita, jotka vaativat häneltä keskittymistä, mikä tarkoittaa mun kannaltani sitä, että niiden aikana mun on oltava kuin en kotona olisikaan. En voi tehdä asioita, joista kuuluu kovia ääniä, koska ne häiritsisivät palaveeraamista. Ruoanlaitot, puhelimessa puhumiset ja ajattelua ja keskittymistä kysyvät hommat (sillä en pysty keskittymään, jos toinen puhuu puhelimessa) on pitänyt tehdä aikoina, jolloin mies ei ole ollut palavereissa, eikä mulla ole etukäteen tiedossani miehen työkalenteria, joten päiviä ja tekemisiä on ollut mahdotonta suunnitella. Iltaisinkin oma rauha on "kaksiossa" kortilla.
Remonttiviikot, joina on keskitytty täysillä ihan vaan remontoimiseen, ovat olleet sitten ihan oma lukunsa. Mies on painanut hommia urakalla, tontilla on ravannut jatkuvalla syötöllä jos jonkin alan ammattilaista ja mä olen osallistunut sen minkä pystyn ja yrittänyt pitää arkea jotenkin rullaamassa. Monina päivinä, etenkin ivig-hoitojaksojen jälkeisinä kausina, jolloin olen tosi väsynyt ja huonovointinen, en ole voinut muuta kuin yrittää jaksaa sietää tilannetta sekä tasapainoilla omien syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteideni, jotka kumpuavat siitä, etten pysty sairauteni takia remontointiin juurikaan osallistumaan, kanssa.
 |
| Voiton puolella ollaan, työhuoneeni on linoleumlaattoja ja listoja vaille valmis. |
Tämä vaihe remontista on kestänyt nyt puoli vuotta ja jouduin jo ilmoittamaan siipalle, että jos työhuoneita ei ole saatu käyttökuntoon elokuun puoliväliin mennessä, jolloin hänen on aika palata lomalta takaisin töihin, niin mie romahan. Että josko niiden loppuun saattamisen voisi nyt nostaa prioriteettilistalla ykköseksi, pliis. Hän on luvannut, että näin tapahtuu, ja mä olen saanut takaisin pienen murusen mielenrauhaani. Hoen itselleni mielessäni: muutaman viikon päästä helpottaa, ihan kohta helpottaa. Yritän visioida mielessäni tilannetta, jossa yläkerran ruokapöydän ääreen mahtuu kohta taas syömään ruokaa, jonka on saanut kokata silloin kun haluaa, ja jossa iltaisin on omaa rauhaa kaivatessaan mahdollisuus kadota omaan huoneeseensa. Mua ei just nyt haittaa yhtään, vaikka remontti jäisi muilta osin kesken, kunhan arkielämä normalisoituu ja saan oman paikan, jossa voin kursia itseni tämän härdellin jäljiltä kokoon.
 |
| Tämän kesän kohokohtia ovat olleet ne päivät, joina olen voinut paeta pyykinpesun varjolla remonttityömaalta yksin meidän landen rauhaan. |
 |
| Pyykkimuijan lepohetki pihakeinussa. |
Tällaisen "kesänvieton" jälkeen musta tuntuu, että vaikka kesä on lähes kokonaan mennyt kotikuvioissa ja kesäriennot ja -tekemiset ovat jääneet tosi vähiin, niin kaikkein eniten mä kaipaan ihan vaan omaa rauhallista aikaa, olemista oman pääni ja ajatusteni kanssa. Huomaan hekumoivani mielessäni ajatuksella siitä, että syksy tulee pian. Ihan vielä en siitä huolimatta ole valmis syksyä tervetulleeksi toivottamaan, vaan tarkoituksena on keskittyä seuraavien vajaan parin viikon aikana nauttimaan jäljellä olevasta kesästä ja tekemään kaikkea mukavaa. Elokuu on kesäkuukausista mulle ehkä mieluisin ja remontti on siinä vaiheessa, että lomaillakin voidaan, joten haaveissa on tehdä reissuntynkä tai pari, retkeillen ja ottaen jonkun tästä kauniista Suomen-maastame vieraammaksi jääneen läntin haltuun. Tarkemmat koordinaatit ovat vielä päättämättä eikä niillä ole mulle niin väliäkään - pääasia on päästä vaihtamaan maisemaa, irrottautumaan arjen kuvioista sekä nauttimaan kesästä ja luonnosta.
///
Lusikkalaatikko-blogi somessa:
